Kaikki ei ole sitä miltä näyttää..

Sain tänään esimakua tulevasta "lapsen suusta kuulet totuuden" -vaiheesta, joka meillä selvästi on tulossa. Tai kotonahan tätä on jo harjoitettu pitkään, esimerkiksi kertomalla äidille, että tämän hammas on ihan huonosti (kulmahampaan sojottaa "lievästi" eteenpäin) tai että alahampaissa on sellainen vika että "toi hammas on toisen päällä!" -kiitos tästäkin tiedosta rakas lapseni.. Eräänä yönä mentyäni tirpan huoneeseen halaamaan häntä ja saattelemaan takaisin unten maille, iski taas viiltävä analyysi: "hikikainalo.. ei ole karvoja, karvat on menny siistii".  Myös isä on saanut osansa, kun jälkikasvu autossa oli eräänä päivänä latonut faktaa pöytään: "Isi, sää oot nahkapää." No, niinhän se onkin.

Tänään totuuden laukominen kohdistui kuitenkin ulkopuoliseen henkilöön ja ei ehkä ihan positiivisimmassa mielessä. Olimme eräässä pizzeriassa tirpan kanssa ja odottelimme evästä tulevaksi. Tirppa istuskeli pöydän vieressä ja ihmetteli pöytäliinassa olevia kuvioita, kun yhtäkkiä huomio kiinnittyi tiskin takana olevaan naiseen. Nainen oli melko normaalin kokoinen, mutta liekö kireiden farkkujen syytä, mahamakkarat roikkuivat melko näkyvästi housujen päällä. Tai oikeastaan yksi vähän isompi makkara. Pizzeriassa ei ollut muita asiakkaita, joten aika kivasti kajahti kun jälkikasvu innostuneena yhtäkkiä kajautti ilmoille naista osoittaen "Tätillä on vauvamasu!" "Tätillä on samanlainen vauvamasu!" Tunsin punan hiipivän kasvoilleni ja vältin ottamasta katsekontaktia tiskin taakse. Kaivoin esille lompakon ja yritin kiinnittää lapsen huomion siellä oleviin valokuviin. Hyvin se sujuikin vähän aikaa. Sitten taas KOVAAN ääneen kerrottiin että "tätillä on samanlainen vauvamasu!" Samalla hetkellä tilauksemme olikin valmis ja vaivautuneesti hymyillen otin pussukan tiskiltä ja poistuimme paikalta. Ei näyttänyt täti iloiselta, ei. Toivoa vain sopii, ettei kyseisen naisen suomenkielentaito ollut kovin hyvä ja letkautus jäi arvoitukseksi.

Taas on pientä ihmistä huijattu

Kuten jo joskus aikaisemmin kerroin, en ole mikään shoppaajatyyppi. Siitä johtuen esimerkiksi käsilaukkuni virkaa (pakollinen paha) on hoitanut muun muassa pieni muovikassi. Onhan minulla oikeitakin kasseja ollut, mutta koska rahallinen panostukseni niihin ei ole ollut päätähuimaava, niistä melko nopeasti on alkanut irtoilla osia, kunnes päästään siihen pisteeseen, ettei ole mitään järkeä kantaa käsilaukkua joka A ei mene ollenkaan kiinni tai B ei sisällä kantohihnaa. Lopulta olen aina palannut käyttämään vähiten rikki olevaa kassiani, josta toki myös on yksi vetoketju rikki ja melko suuri reikä kassin sivussa, puhumattakaan vuoressa olevasta reiästä, josta kaikki huolimattomasti kassiin heitetty tavara häviää jonnekin laukun pohjalle vuoren ja päälikankaan väliin.

Olenhan minä laukkuja katsellut kaupoissa, mutta en vain ole saanut ostettua uutta, vaikka tarvetta TODELLAKIN olisi ollut. Niinpä kun yhtenä päivänä vastasin puhelimeen ja lehtimyyjä sai puhuttua niin kauan, että ehti kertoa mitä lehden tilaajalahjana tulisi, minä kiinnostuin. En todellakaan siitä kyseisestä sisustuslehdestä, jonka tiesin olevan väärä minun makuuni, vaan tosiaan siitä kylkiäisestä. Viiden lehden tilaus maksoi vain parikymppiä ja kaupanpäälle saisi kotiin kannettuna trendikkään mustan, melkein sadan euron arvoisen käsilaukun, jossa olisi hopeiset ketjut koristeena. Koonkin luvattiin olevan sopivan tilava, ei mikään iltalaukun kokoinen. Hetken mietittyäni päätin tarttua tarjoukseen. Lehdet voisin aina kärrätä äidilleni, joka pitää kaiken maailman sisustuslehdistä. Hykertelin jo mielessäni, kuinka helposti tämä käsilaukkuasia järjestyikään. Mielessäni näin jotain tällaista..

Kuva täältä

Tulipa sitten päivä, jolloin postilaatikkooni kolahti paketti kyseisen lehden kustantajalta. Epäilykseni heräsivät kun paketin koko ei vastannut mielikuvaani "hyvän kokoisesta" kassista. Avasin paketin ja en ollut uskoa silmiäni. Kyllä, olihan siinä laukussa kokoa ja "hopeiset ketjut" mutta muuten se ei ihan vastannut odotuksiani.

Tuulipukukankaasta tehty kauppakassi, johon k i r j a i l t u hopean väriset ketjut. Ja tästä joku vielä maksaa lähemmäs sata euroa vai??

Haluaako setä banaanin?

Ei voi mitään, kun ne lapsen jutut on vaan parhaita..

Meillä oli tänään mies mittailemassa ikkunoita uusien tilaamista varten. Tirppamme on perinyt sosiaalisuutensa jostain aivan muualta kuin äidiltään, joten höpötystä riittää vähän vieraillemmillekin. Hän puhui koko ajan ikkunasedästä ja sanoin tirpalle, että kysyy sedältä, mikä hänen nimensä on. Kyllähän se selvisi ja Aimoksi mies paljastui. Eli Aimo-ikkunasetä. Jonkin ajan päästä olimme kaikki keittiössä tekemässä tilausta ja jälkikasvu alkoi taas puhua ikkunasedästä. Kysyin, muistatko vielä mikä sedän nimi on..
Onneksi sedällä oli huumorintajua, sillä melkoinen naurun remahdus pääsi itse kultakin, kun lapsi vastasi "paviaani".

Käpy

Olen aina tiennyt, että jossain vaiheessa sitä putoaa kyydistä. Tarkoitan sitä, kun se oma lapsi alkaa puhua sellaisista asioista, joista itse ei ole kuullutkaan tai ei ainakaan tiedä mitä ne tarkoittavat. Tai kun sanoo "moi", ja lapsi pakenee paikalta häveten silmät päästään, koska se on niiiiiiin vanhanaikaista. Olen kuitenkin ajatellut sen tapahtuvan aikaisintaan 15 vuoden päästä, ehkä jopa myöhemmin. Valitettavasti se juna taitaa tulla aikaisemmin kuin kuvittelinkaan.

Ostimme tirpalle tänään tuliaisen. Olen ohimennen kuullut, että on noita Zhu Zhu Petsejä, mutta en ole niihin tarkemmin perehtynyt eikä niistä ole meillä puhuttu. Se näytti kivalta ötökältä, joten sellaisen päätimme kotiin kantaa. Tunsin pientä ylpeyttä rinnassani, kun jälkikasvu tunnisti saamansa lelun "hampsteriksi" ja ihaili sitä innokkaasti samalla kun yritin avata pakettia. Sitten kaksivuotias neropattini täräytti: "Se on tsu tsu pets!" Siinä venähti niin isän kuin äidinkin naama. Kyllä ne vaan tietää..

Kuva täältä

Nalle, pupu ja elämän perusasiat

Pienenä ne ihmissuhteiden pelisäännöt on opittava. Seurasimme kaksivuotiaan tirppamme leikkiä olohuoneessa. Pöydällä kaksi pientä eläinhahmoa, nalle ja pupu, tanssivat yhdessä jotain tuntematonta paritanssia. Pupu sanoi nallelle "sää oot kiva". Kului hetki ja pupu toisti kaverilleen "sää oot kiva". Nalle hetken mietittyään tokaisi pupulle takaisin "sää huijaat".