Oikeaa hiusterapiaa

Noni. Nyt on sitten omat hiusterapiat vähäksi aikaa hoidettu. Toivottavasti ei tule kauheaa stressiä lähiaikoina. Tai ehkä tuosta sivuhärpäkkeestä juuri ja juuri ylettyisi niitä kaksihaaraisia etsimään. Tein sen, mitä olen suunnitellut jo monta vuotta, mutta en ole uskaltanut. Menin siis tilaisuuteen, jossa valittiin hiusmalleja. Olin totaalisen kyllästynyt pitkään hampputukkaani ja kaipasin piristystä. Ennen en ole saanut aikaiseksi mennä, koska viime hetkellä on ehkä se kuuluisa jänönen ängennyt housuihin. Nyt menin, minut valittiin ja hiukseni leikattiin. Lyhyemmiksi kuin ikinä. Tosin siihen nyt ei paljoa vaadita. Värjättiinkin, mutta henkilökohtaisesti en mitään suuuuren suurta eroa huomaa aiempaan väriin. Se lievä (neljän sentin) juurikasvu on tietysti peitossa. Ja taitaa se vähän kiiltävämpikin olla - siis väri, ei juurikasvu. Ja enemmän sävyeroja. Mutta perusvaikutelma on sama.

Koko tilaisuus oli siinä mielessä hieman huvittava, että "HiusTaiteilijat" jo valintatilaisuudessa alkoivat keskenään kinastella olemattomista asioista. Ja me mallit tosiaan olimme vain tukka kepin päässä - tai ehkä minun tapauksessani halon. Meille ei paljoa puhuttu tai ylipäätään kerrottu, mitä seuraavaksi tapahtuu. Minut esimerkiksi valittiin värimalliksi ja kun kampauspöydän ääreen päästiin, leikeltiin ensimmäiseksi hiukset reilulla kädellä. Luvan olin kyllä antanut jo aiemmin, mutta mitenkään ei käynyt ilmi, että näin tehdään. Väristäkään ei ollut mitään käsitystä, ennen kuin hiukset pestiin näytöksen aikana ja äkkiä vilkaisin peiliin, ennen kuin piti yleisölle mennä näyttämään lopputulosta. Mutta hyvä tuuri kävi. Hyvä kampaus tuli. Tai no, katsotaan miltä se näyttää kun olen itse sen ensimmäisen kerran pessyt ja kuivannut ja ehkä jopa harjannut.

HiusTaitelijahan käytti vain hiustenkuivaajaa ja harjaa. Itseni näen jo sieluni silmin kuivaamassa ja harjaamassa. Kädet puutuvat jo puolessa välissä, kun yrittää toisella kädellä pitää liian lyhyen sähköjohdon omaavaa hiustenkuivaajaa jotenkin lähellä takatukkaa ja toisella kädellä harjata kampausta ilmavaksi. Sen jälkeen on pyöröharjan vuoro. Sen kanssa yritetään vääntää latvoja oikeaan suuntaan - tuloksena väärään suuntaan kääntyvät latvat ja joka suuntaan töhöttävät päälihiukset sekä tehokkaasti kerrattu kirosanavarasto kun on irroitettu pyöröharjan ympäri kiertyneitä hiuksia. Myöskään jakausta ei löydetä kohdalleen, koska se on kampauksessa laitettu aivan eri kohtaan, kuin missä se on aiemmin ollut. Tuskastuneena otetaan käyttöön järeämmät aseet eli suoristusrauta. Siloisempi päälihius ehkä saadaan aikaseksi, mutta kolmannen palovamman jälkeen hylätään rauta. Hiukset edelleen kaartuvat juuri sinne, minne ei pitäisi, joten turvaudutaan hiuslenkkiin. Saadaan kuin saadaankin pieni poninhäntä aikaiseksi hengitystä pidätellen. Kun puhalletaan ilma ulos keuhkoista, joka puolelta alkaa valahtaa jos jonkin pituista hiusta, koska kampausta varten hiukset on leikattu tosiaan joka puolelta eri pituisiksi. Pinnit! Parinkymmenen pinnin ja kymmenen piiiiitkän lakkasuihkauksen jälkeen haetaan kaapista huivi, kiedotaan se päähän ja toivotaan, että hiukset kasvavat nopeasti.

Mutta tänään on vielä aikaa ihailla uutta kampausta.

Lumipalloefekti

Olen suurpiirteinen ihminen, mutta kun innostun jostain, se voi välillä mennä vähän yli. Esimerkkinä jälkikasvun 1-vuotissyntymäpäiväkakku. Sain ajatuksen, että olisi kiva tehdä joku erilainen kakku syntymäpäiväksi. Just. Olin siis siihen mennessä tehnyt tasan yhdenlaista kakkua ehkä viisi kertaa. Katselin aluksi netistä erilaisia kakkujen kuvia inspiraatiota varten. Sitten huomasin tekeväni sitä joka ilta ja kopioivani kuvia malleiksi. Päädyin siihen, että halusin tehdä ns. tasaisen kakun eli sellaisen joka on päällystetty marsipaanilla, sokerimassalla tai vaahtokarkkitaikinalla. Marsipaanista en pidä ja sokerimassaa en tähän hätään löytänyt joten päädyin vaahtokarkkitaikinaan. Koska en ollut sellaista koskaan ennen tehnyt, tai edes kuullut sellaisesta, pitihän sitä testata etukäteen. Ja samalla sitten teinkin kokonaisen harjoituskakun. Kyllä, harjoituskakun 1-vuotissyntymäpäiville aluskreemeineen kaikkineen. Huoh. Toisaalta se oli ihan hyvä juttu, koska varsinaiseen kakkuun osasin tehdä vaahtokarkkitaikinasta hieman pehmeämpää ja kaulia sen ohuemmaksi. Mutta eihän tämä vielä tähän loppunut. Halusin myös tehdä itse hienot koristeet kakkuun. Olisin halunnut vääntää kakun päälle jonkin nallen tai pupun, mutta siihen ei taitoni tai kärsivällisyyteni riittänyt. Marsipaanista kuitenkin väkersin palapelinpalat, joihin tuli nimen kirjaimet sekä ykkösen. Kakun alareuna oli niin paljaan näköinen, että kaulein siihenkin vielä "nauhan" kiertämään kakun ympäri. Vaahtokarkkimassasta väkersin myös napin nauhan kiinnitykseksi. Nämä marsipaanihärpäkkeet vielä "tikkasin" ympäri niin, että ne näyttivät ommelluilta. Että semmonen pieni kakkuoperaatio. "Olisi kiva tehdä jotain vähän erilaista.."

Lips ahduksia

Ulkomailla on kätevää, kun voi puhua suomea, ilman että muut sitä ymmärtävät. Siis, tajuan kyllä että julkisella paikalla saattaa olla myös muita suomalaisia, joten ei nyt ihan kaikkea kannata kovaan ääneen sanoa, mutta noin yleisellä tasolla. Nyt taas Lontoon reissulla tuli kuitenkin huomattua, että ei se suomen puhuminenkaan aina pelasta. Kaverin kanssa istuttiin "tubessa" ja juteltiin niitä näitä. Vastapäisellä penkillä istui oletettavasti venäläinen mies, jonka kieli ainakin puhelimeen puhuessa kuulosti kovasti siltä itseltään - venäjältä. Mitenkään kummemmin emme häneen kiinnittänyt huomiota, mutta jonkin asteinen nolostuminen tapahtui,  kun selitin jotain epäilemättä erittäin älykästä asiaa ystävälleni ja totesin perään kovaan ääneen DAAAAAA. Siinä samassa vastapäätä olevan kansallisuus iski tajuntaan (ja samalla tosin suuri ihmetys, että mikä ihmeen "daaaa"). Enpä alkanut tarkastella, herättikö laukaisuni jotain reaktiota käytävän toisella puolen.

Toisen kerran sentään ajatukseni oli nopeampi suutani. Asioimme pienessä liikkeessä, jonka myyjänä oli vanhempi herrasmies. Kassalla puhuin ystävälleni taas suomen kieleen tukeutuen, että tuleepas tuosta miehestä mieleeni.. hhhmp.. sanonkin myöhemmin. "Bill Cosby" olisi saattanut herättää jonkinlaista mielenkiintoa myös tuossa mustassa miehessä, varsinkin kun tilanteessa tuskin oli mitään muuta tuohon hahmoon viittaavaa kuin hän itse.

Jaa mää vai?

♥

Hiusterapiaa

Kevätauringon kurkistaminen ikkunasta saa ajatukseni taas parhaaseen mahdolliseen terapiamuotoon  - hiusterapiaan. Kyseessä ei siis ole hiusten käsittelyä hienoilla aineilla vaan yksinkertaisesti kaksihaaraisten leikkely. Terapiaa se on siksi, että se on loistava rentoutumiskeino. Ja aurinko siihen liittyy sillä tavalla, että se on paras valaistus kyseiseen toimintaan. Tarvitaan siis sopiva taustavalo, tummat housut tai jokin muu tumma tausta, sakset - mielellään teräväkärkiset ja hiukset - pitkät tai puolipitkät (tai miksei lyhyetkin, mutta se on jo hieman haastavampaa). Istutaan esimerkiksi sohvalle mukavaan asentoon ja tiiraillaan hiusten latvoja auringon tms. valossa. Kaksihaaraisten metsästys on loistavaa ajanvietettä silloin kun haluaa vain olla ja antaa ajatusten levätä. Ja mikä parasta, kyllä ne hiuksetkin siitä luultavasti tykkää. Helposti hurahtaa huomaamatta tuntikin latvoja leikellessä ja mitä komeammat haarat löytyy ja saa ne leikattua pois, sitä hienommalta tuntuu. Ja älä taas yritä, tiedän että on muitakin, jotka harrastavat tätä.

Tämän päivän tunnelmat

Elämä muistipelinä

 En tiedä, pitäisikö olla huolissaan muististaan jo tässä iässä. Kaikki nyt varmaan joskus unohtelee asioita, mutta välillä tuntuu, että olen tehnyt siitä oikein taidetta. On tietysti nämä perus "Missä silmälasini/kynäni/aurinkolasini on -Ai, katos kädessäni/pääni päällä/nenälläni". Kukin voi tietysti näistä esimerkeistä miettiä, mikä löytyy mistäkin..

Tämä voidaan kuitenkin viedä myös pidemmälle toimimalla seuraavasti. Mennään vessaan ja laitetaan piilolinssit päähän. Tämän jälkeen heitetään nenälle vielä poistuessa silmälasit ja ihmetellään, miksi maailma näyttää niin kummalliselta. Tai ollaan lähdössä ulos talosta ja eteisestä matkaan napataan aurinkolasit. Yritetään sovittaa niitä päähän, ihmetellen miksei nyt suju, kunnes huomataan, että ei ne varmaan oikein sovi, kun on jo silmälasit päässä.

Noh, autoon vain ja menoksi. Reipas peruutus autokatoksesta ja kurvissa ihmetellään, mikä lonksutus kuuluu ulkoa. Pysäytetään auto ja mennään ulkopuolelle katsomaan. Siellähän se lämmitysjohto roikkuu joko auton alla, tai on jo jäänyt renkaiden alle ja pötköttää auton takana tiellä. Onpa käynyt niinkin, että kadonnutta johtoa alettiin etsimään vasta seuraavana päivänä, sitä löytämättä.

Asioille pitää kuitenkin lähteä ja ollaan jo hyvän matkaa ajeltu kohti Kelaa/verotoimistoa/pankkia kun huomataan, että se lappu jonka takia lähdettiin, unohtui keittiön pöydälle/eteiseen kenkätelineen päälle tms. Ja ei kun takaisin.

Virastossa asioinnin jälkeen suunnataan ruokaostoksille supermarkettiin ja hähää, ollaankin kirjoitettu kauppalappu, jotta kaikki tärkeä muistetaan ostaa. Kaupassa lappua vilkuillaan tasaisin väliajoin, jotta saadaan ostettua tarvittavat ainekset kinkkukiusaukseen/jauhelihakastikkeeseen/broileripataan. Loppumetreillä mukaan napataan vielä joitakin "heräteostoksia", joita kotoa uupuu. Kotiin päästäessä huomataan, että ne viimeiset tarvittavat tavarat on kuitenkin jääneet ostamatta kun matkalla kyseiselle hyllylle ilmaantui yllättäen nenäliinojen/kissanruoan/suolapähkinöiden tarve. Ja yleensä ostoksista puuttuu tietenkin se kinkku/jauheliha/broileri. No, onneksi on lähikauppa.

Sitten ruoan laittoon. Vesi kiehumaan pastaa/kananmunia varten. Häärätään lapsen kanssa jotain. Huomataan, että vesi on kiehunut jo varmaan puoli tuntia ja on jo vähentymään päin. Lisätään vettä ja odotetaan uudestaan kiehumispistettä. Laitetaan pasta/kananmunat veteen ja koska uudesta puhelimesta ei löydy tähän hätään ajastinta, päätetään luottaa muistiin. VIRHE! Kun muistetaan, että pasta on ollut jo tovin kiehumassa kun ollaan taas kerran jumiuduttu katsomaan lapsen kanssa Fröpelin palikoita tms. kiirehditään paikalle ja huomataan, että pasta on ehkä hieman yli "al dente", mutta onneksi jälkikasvu on ystävällisesti pienentänyt levyn lämpötilaa niin, ettei suurta katastrofia ole päässyt syntymään. Toisella kertaa on unohdettu 12-minuutin kananmunat noin puoleksi tunniksi kiehumaan, löytäen ne hellalta kun on menty lapsen kanssa potalle päin. Pieni musta rengas oli ilmaantunut keltuaisen ympärille, mutta muuten olivat samaa tavaraa.

Seuraavana aamuna muistetaan, että laitettiin edellisenä aamuna pyykit koneeseen, ja ne ovat siellä viruneet nyt vuorokauden märkinä. Ei muuta kuin vähän pesuainetta, extra-annos raikastavaa huuhteluainetta, pikaohjelma ja pyykit ovat taas "kuin vastapestyt".

Kuitenkaan tai ehkä juuri siksi en koskaan unohda puhelinta, rahapussia tai avaimia, koska tarkastan noin seitsemän kertaa, että ne ovat mukana. Tai no, ehkä ei voi sanoa ei koskaan.

Tältä näytti Lontoo tällä kertaa

Hiiri kuittaa

Huoh. Kotona.

Kotihiiri matkustaa

Huomenna herään kotona ja menen nukkumaan Englannissa. Saattaa olla, että herään ja nukahdan myös erinäisten muiden valtioiden yläpuolella. Minä pidän matkustamisessa myös siitä matkasta. Kaikki eivät pidä. Jotkut haluaisivat vain olla jossain perillä ja sitten takaisin kotona - teleporttautua. Minusta olennainen osa matkustamista on nimenomaan se matka, oli se sitten autolla, junalla, laivalla tai lentokoneella tehty. Matkalla on ei missään - kahden paikan välissä. Matkan aikana voi virittäytyä tulevaan ja nauttia siitä ajatuksesta, että kohta on jossain muualla, tai sitten takaisin kotona. Molempi parempi.

Yksin matkustaessa tykkään katsella ihmisiä, ja miettiä minkälaisia he ovat ja mihin he ovat matkustamassa ja miksi. Mietin myös, mitä muut ajattelevat minusta. Paistaako se kilometrien päähän, että olen suomalainen vai kävisinkö vaikka sitten englantilaisesta. Mikä on minun motiivini matkustaa juuri silloin ja juuri sinne. Jostain syystä haluan vaikuttaa kokeneelta ja itsevarmalta matkustajalta. Hymyilen muille ystävällisesti, mutta vain niin vähän aikaa, ettei kukaan saa päähänsä alkaa juttusille. Haluan olla rauhassa.

Minne ikinä sitten matkustankin, sen verran kotihiiren vikaa minussa on, että mielelläni jo palaan takaisin kotiinkin sitten kun aika on. Ja toisaalta lähtiessä on sellainen olo, että jostain jää paitsi. Mutta jos sitä alkaa miettimään, niin maailmassa on aika paljon sellaista, mistä jää paitsi.

Kissa - tuo viisas eläin

Voiko olla uljaampaa näkyä, kuin Asfalttiviidakon Katujyrä käyttämässä suurta viisauttaan eteen sattuvien esteiden kohdalla. Joskus todella pistää mietityttämään, onko ne kissat niin viisaita kuin sanotaan. Vai onko meille vain sattunut harvinaisen tyhmä yksilö. Haluankin jakaa kanssasi kissahetken. Syy, miksi tämäkin tilanne on saatu videolle on se, ettei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun kyseinen kissa päätti seikkailla samaisessa paikassa. Älykkyyden puolesta puhuu ehkä se, että toinen este päätetäänkin ohittaa sitten jo helpommalla tavalla..

Sinulle on postia

Meille tulee yksi lehti. Kehtaako siitä tässä puhuakkaan. Puolustukseksi voin sanoa, että se tulee miehen nimellä. Sen nimi on Intiim. Arvatkaas mikä on lehden aihealue? No sehän on tietysti TEAM teollisuusalojen ammattiliiton julkaisu! Olishan toi nyt pitänyt tietää..

Vessatekemistä

Onhan ihan kaunis ajatus, että vessapaperissa on jotain katseltavaa tai luettavaa, kuten nyt Lambin rakkausrunovessapaperissa. Jotenkin vaan tulee mieleen lausahdus " Kuule, mä pyyhin per***ni noilla sun  rakkausrunoillas.."

Leeeeeeeet's Zumbaaaaa!

No nyt minä keksin, mikä on se tämän päivän vastine sille diskotanssileikille. No sehän on tietysti tuo Zumba! Juu, taas yksi asia, mitä kaikki tekee tällä hetkellä, mutta ei se väliä kun se on oikeesti tosi kivaa. Siellä voi tanssia sydämensä kyllyydestä ja leikkiä, että on parkettien partaveitsi. Kukaan, joka oikeasti myös tanssii siellä täysillä, ei ehdi muita seuraamaan, joten näin ollen saa rauhassa panna parastaan ja hiki päässä vääntää ja hetkuttaa. Ja ihan voi salaa leikkiä, että on jossain suuremmilla lavoilla esiintymässä ihailevalle ihmisjoukolle. Äläkä yritä, ihan varmaan jollakin muullakin on yhtä vilkas mielikuvitus.

Ja oikeastaan, jos ajatellaan niin zumba-tunti on vielä parempi, kuin se että oikeasti esiintyisi jossain, koska minä ainakin hikoilen päästäni ja kasvoistani kaikkein eniten ja olen jo ensimmäisten salsarytmien jälkeen kirkkaanpunainen, niin kuka sellaista nyt haluaisi tulla ihailemaan. Ja sitten pitäisi olla vaatteet viimisen päälle, ja meikit kunnossa ja hiukset ojossa. Nyt voi vaan kuvitella näyttävänsä upealta, kun todellisuudessa heiluu hulluna kuluneissa jumppavaatteissa, ilman meikkiä, hiukset hapsottaena ja älä unohda - paloautonpunaisena. Tosi esteettistä. Ja yksi asia vielä - eihän siellä lavalla kehtaisi kesken esityksen kaivella alushousuja takapuolenraosta.

Ujopiimä

Ujous on jännä juttu. Miten joskus ujostuttaa niin paljon ettei saa sanaa suustaan ja toisinaan taas ei sitten yhtään ujostuta vaikka syytä ehkä olisikin. Olen aina pitänyt itseäni ujona ja tätä nimenomaista luonteenpiirrettä myös automaattisesti huonona. Sittemmin olen alkanut miettiä, että ehkä kohdallani kyseessä ei olekkaan ujous sanan varsinaisessa merkityksessä. Ja vaikka olisikin, niin onko se välttämättä edes huono asia. Leikkisästi kuvaan itseäni myös sanalla sosiaalisesti rajoittunut, joka kuulostaa ehkä pahemmalta kuin on tarkoitus.

Elämässäni on ihmisiä, jotka kuvittelevat etten puhu koskaan mistään asiasta ja myös niitä ihmisiä, jotka varmasti miettivät, enkö ikinä ole hiljaa. On myös se ryhmä joka ensin on ollut toista mieltä ja nykyään miettivät, enkö ikinä ole hiljaa. Varmasti vanhemmiten rohkeuskin on kasvanut, mutta suurimmaksi osaksi kyse on siitä, millaisia "viboja" saan henkilöstä. Haluanko pitkästyttää heitä päättymättömillä ja päättömillä jutuillani vai haluanko pitää etäisyyttä. Tavallaan siinä on kai kyse luottamuksesta ja siitä, että tiettyjen ihmisten edessä uskaltaa olla oma höpöttävä itsensä. Vaikka kyllä se hiljainenkin minä olen ihan minä itse - vain erilainen.

Ujoutta mielestäni pidetään vähän enemmän huonona kuin hyvänä piirteenä. Lapsestakin useasti sanotaan "no kun tuo meidän "Ulpukka" on vähän tuollainen ujo", kun halutaan selitellä, miksei meidän lapsi esimerkiksi juokse kuin päätön kana muiden lasten kanssa ulkona ja näyttää lähinnä järkyttyneeltä kun joku kovaääninen, joka suuntaan raajojaan viuhtova pieni ihminen lähestyy. "Kyllä se siitä vanhemmiten eroon kasvaa". No joo, voin kertoa, ettei kasva - eikä ole tarviskaan. Joku meistä on yltiöpäisen ulospäinsuuntautunut ja toinen taas ei. Kuka sitä on sanomaan, kumpi sitten on "normaalia". Aionpa siis tästä edespäinkin harjoittaa niin ujouttani kuin puheliaisuuttanikin tapaamieni ihmisten kanssa - tasapuolisesti.

Siivotaan

Aaaah, siivouspäivä. Toisin kuin yleisesti ajatellaan, meillä siivouspäivä ei ole jokin tietty viikonpäivä, vaan se päivä, kun ei enää itseäänkään kehtaisi päästää ovesta sisälle. Se taso saavutettiin taas tänään. Tosin tämä siivouspäivä rajoittui ainoastaan imurointiin, vaikka pöytäpinnatkin näyttivät siltä, että niihin olisi voinut nimensä kirjoittaa, mutta auringon laskettua sekin ongelma katoaa, joten mitä sitä sen enempää miettimään.

Imurointi voi kuulostaa helpolle ja ehkä jopa tylsälle kotityölle, mutta lisätäänpä yhtälöön yksi 1+-vuotias, niin johan löytyy uusia ulottuvuuksia. Ensin yhdessä haetaan imuria pesuhuoneen siivouskaapista. Lapsi avuliaasti osoittaa laitetta ja murisee, jotta äitikin muistaisi, minkälaista ääntä se taas pitääkään. Kun osat on saatu kasattua yhteen, raahataan imuri talon toiseen päähän ja samalla varotaan jyräämästä pienten varpaiden ja sormien yli, kun lapsi kulkee imurin vierellä ja työntää imuria/yrittää kiivetä imurin päälle/painelee nappeja. Ennen imurin hakua on luonnollisesti kerätty lelut, astiat, vaipat, sohvatyynyt, vaatteet yms. lattialta omiin paikkoihinsa, jotta imurointi sujuisi sutjakammin. Kuitenkin tässä välissä vähintään puolet kerätyistä tavaroista on jo ehditty levittää takaisin lattialle ja näin ollen aloitetaan siis esteimurointi.

Esteitä joustavasti väistellen ja edestä pois potkien tai jopa pöydille nostaen, imuroidaan rivakasti kyseessä oleva huone samalla seuraten jälkikasvun edesottamuksia. Toisella kädellä pidetään kiinni imurista ja toisella estetään lasta avaamasta kaappien ovia/paukuttamasta peiliä ja lasiovia/painelemasta tietokoneen, television, X-boxin ja digiboksin nappuloita. Pienen helpotuksen alkuvaiheessa tuo se, että lapsi viihtyy yleensä siinä huoneessa, jossa imuroidaan.

Seuraava vaikeusaste saavutetaan, kun lapsen mielenkiinto varsinaiseen imurointiin on loppunut ja hän on siirtynyt toiseen huoneeseen tutkimaan laatikoita/kaappeja/kissanruokakippoja/jääkaappia. Imuroinnin yhteydessä siis välillä kurkitaan selkä vääränä myös muihin huoneisiin ja mahdollisesti joudutaan välillä jättämään imuri huutamaan yksinään lattialle, kun haetaan jälkikasvu näköetäisyydelle. Oman hankaluutensa tarkkailulle aiheuttaa myös se, että kuuloaisti on poissa pelistä, koska Super Silent-pölynimurimme ei ehkä olekkaan nimensä veroinen.

Luultavasti jossain kohdassa tulee lapsen nopeus arvioitua alakanttiin ja toiseen huoneeseen mentyään huomaa esimerkiksi laatikollisen pieniä lastenvaatteita levitellyn ympäri lattiaa. Jälkikasvu innokkaasti yrittää sovittaa päähänsä liian pientä lakkia/housuja/tai no ihan mitä vaan. Seuraa vaatteiden kerääminen, lapsen mukaan ottaminen ja mielenkiinnon herättäminen johonkin leluun. Lelu hylätään heti äidin tartuttua uudelleen imurin varteen.

Lapsi saattaa myös yhtäkkiä kadota koko asunnosta. Tällöin on syytä sammuttaa imuri ja ottaa kuuloaisti avuksi etsintään. Kun on päästänyt huutavan lapsen pois tuulikaapista, josta itse juuri hetkeä aiemmin poistui imurin kanssa, voi jatkaa imuroinnin muualla talossa loppuun. Välillä otetaan kuitenkin varikkokäynti läheisyystankkauksella, kun jälkikasvun on pakko juuri sillä hetkellä päästä syliin halittavaksi.

Pitää myös olla tarkkana imurin johdon kanssa, koska jälkikasvun reitti kulkee useasti johdon yli ja rivakasti kun imuroidaan, johto saattaa myös tehdä äkkinäisiä liikkeitä. Vähintään kerran johtoa yritetään myös vetää seinästä sekä sovittaa kaulan ympärille.

Kun kaikki huoneet on saatu imuroitua, palautetaan imuri takaisin pesuhuoneen siivouskaappiin. Samalla kun osat irrotetaan ja  tungetaan siivouskaappiin niin, että kun oven nopeasti laittaa kiinni, ne eivät sieltä ehdi kaatua ulos, on lapsi jo selän takana innokkasti lapioimassa kissanhiekkaa lattialle. Siirretään lapsi sivuun, avataan varovasti siivouskaappi ja otetaan oven raosta harja. Harjataan hiekka lattialle keon muotoon ja tavoitellaan siivouskaapin oven raosta myös sihveliä.. kunnes muistetaan, että juuri viime viikolla joku heitti sen ovesta pihalle, koska se oli rikki. Harja ilman sihveliä todetaan todella käteväksi välineeksi. Noh, lapataan hiekat käsin roskapussiin ja haetaan keittiöstä pikkuimuri, jolla loput hiekat saadaan kätevästi kerättyä. Lapsen ja äidin käsien pesuun on hyvä lopettaa tämä siivousoperaatio.

Hyvä paha mainos

Olen ennenkin huomannut iltapäivälehtien nettisivuilla olevien mainosten "osuvuuden" senhetkiseen uutiseen nähden. Tänään selatessani netissä eri lehtiä, silmääni pisti muutama omituinen yhdistelmä:

Ensin on uutisen otsikko tai aihe ja perässä teksti mainosbannerista, joka on uutisen välittömässä läheisyydessä nettisivulla:

Fukushiman reaktori räjähti - pahin mahdollinen tapahtui - Tee tietoinen valinta -nukahda

Vakava ydinturma uhkaa maapalloa -lentoyhtiön banneri: Supertarjoukset ulkomaille

Teinien vaarallinen laihdutusvillitys - Miten pääset eroon pömppövatsasta

Kyllähän ne mainokset luultavasti laitetaan "sopimaan aiheeseen", mutta voisi sitä välillä miettiä, kuinka vakavasta asiasta uutisessa on kyse.

Tein vähän lisää tutkimuksia lehtien nettisivuilla ja lisää osumia löytyi melkein samaa tahtia kuin sivu vaihtui:

Seismologien pelottava uhkakuva: Jättimäinen järistys vasta tulossa -Hymyile, olet pian muissa maisemissa ja toisen lehden sivulla  -Näe valheiden taakse

Perheauto suistui liukkaalta tieltä Huittisissa - Satakunnan luotettavat vaihtoautot

Japanissa asuvan suomalaisen haastattelu maanjäristystä koskien - Maalämpö, helpompaa kuin koskaan

Kuvat ennen tsunamia ja tsunamin jälkeen - Restaurant Old Anchor - satamasi Punavuoressa

Jälkijäristykset huolestuttavat kaikkia - Finnair vie hiihtämään

En halua mitenkään vähätellä uutisten vakavuutta, mutta tahatonta huumoria kyllä syntyy noista mainosten teksteistä.

Uni on minun paras ystävä

Mutta nyt se on hylännyt minut. Tai ei kokonaan, mutta suhteemme on muuttunut. Ennen vanhaan tapasimme koska tahansa, melkein missä tahansa ja silti seuraava tapaaminen oli yhtä ihana ja tajunnan vievä. Sitten tuli jälkikasvu. Hän on nukkumisesta täysin eri mieltä kuin äitinsä. Reilun vuoden heräilyn ja heräilyn odottamisen tuloksena uni ei enää suostu tulemaan sopuisasti luokseni, edes silloin, kun saisimme olla kahden, ilman keskeytyksiä.

Lapsen vuoksi sitä nyt kestää mitä vain ja heräily kuuluu asiaan. Mutta raivostuttavaa käytöstä unelta on mielestäni se, että kun asiat järjestetään niin, että kerrankin kukaan ei keskeyttäisi, on pimennetyt ikkunat, korvatulpat tungettu niin syvälle päähän kuin nyt vaan on inhimillisesti mahdollista ja väsymys on infernaalinen - ei mitään. Uni on päättänyt olla saapumatta paikalle. Siinä sitten tuskissaan pyörin sängyssä ja mietin että nytsaisinukkuanytsaisinukkuanytsaisinukkua.. ja mitään ei tapahdu. Käyrä nousee.. se kuuluisa v-alkuinen.

Kun se sitten vihdoin suvaitsee saapua paikalle, vaivun onnellisena tajuttomuuteen.. kunnes yhtäkkiä unelle tulee taas jotain tärkeämpää menoa ja vielä keskellä yötä. Ja silloin alkaa sitten aivot käymään ylikierroksilla ja miettimään kaikki asiat maan ja taivaan välillä, kolmea ajatusta samaan aikaan. Ei tarvi nukkua ei. Aamuyöstä uni saattaa vielä hetkeksi piipahtaa paikalle, mutta vaikka tapaaminen olisi varattuna jopa kymmeneen asti, häipyy uni paikalta viimeistään kahdeksalta, jättäen minut pöpperöisenä keräilemään luitani sängystä.

Voitaisko me hei palata jo siihen vanhaan systeemiin, edes silloin kun on treffit varta vasten järjestetty?? Jookos..

Salainen elämä

Mulla on toinenkin salainen harrastus kuin tämä blogin kirjoittaminen. Paitsi, että blogin salaiset päivät alkavat olla taakse jäänyttä elämää, kun huomaan silloin tällöin rohkaistuvani ja lähestyväni pahaa aavistamattomia kavereitani blogini osoitteella. Kommenttien toivossa tietenkin. Eli ei se taidakkaan olla ihan sama, kiinnostaako jotain nämä jutut vai ei..

Mutta asiaan eli siihen toiseen "salaisuuteeni": Laulan yksin kotona sydämeni pohjasta karaokea. Löysin netistä sellaisen ohjelman, jossa menee se palkkisysteemi, joka näyttää, osuuko nuotit kohdalleen ja nyt kun pitkästä aikaa muistin joku päivä tämän ohjelman, niin sinne oli ilmestynyt myös sellainen mahdollisuus, että voi toisten kanssa ottaa battleja, (siis ei sana, jota minä käytän, vaan sivulla lukee niin - ja äiti, se tarkoittaa ns. taisteluita) ja anonyymisti tottakai. Kuinka hienoa. Edellisessä asunnossa ajoitin laulusessiot aina miehen JA naapurin poissaoloihin. Nyt ei tarvitse huolehtia kuin miehestä. Mutta on minulla paikalla aina yksi vaikea yleisö - jälkikasvu. Kasvoilta näkee, että ei se aina vissiin niin hyvin mene, mitä kuvittelee ja joskus jopa laitetaan sormet korviin - silloin lopetan suosiolla siltä erää.

Esiintyminen on aina ollut pelottavaa, mutta toisaalta huomaan silloin tällöin kuitenkin ajautuvani tilanteisiin, joissa pitää olla esillä. Ja lopulta se on ihan kivaakin, jos vaan jännitykseltään ehtii asiaa miettiä.

Vähän niin kuin pienenä, kun kaverin kanssa leikittiin, että ollaan diskossa ja ollaan unohdettu, että siellä on paikalla muitakin. Tanssittiin parhaat tanssikuviot evö, ja sitten havahduttiin siihen, että ihmiset hullaantuneina taputti meille kun oltiin niin hyviä.

Siitä kai elämässäkin on kyse. Haluaisi tehdä sitä mistä tykkää, vapautuneena, niin ettei huomaa, että muut seuraavat tarkasti ja kuitenkin saisi aina huiman hyvää palautetta. Tähän pitää pyrkiä.

Kiero mieli

"Tässä tulee Aarne, viidakoiden aarre.." alkaa lastenlaulun sanat. Laulu kertoo alligaattorista ja meno on letkeä. Yhtäkkiä kuuluvat säkeet saavat leukani loksahtamaan: "Aarne kun on housuton, se hieman hämmentävää on. Ei Aarne silti pahojansa tee.."

Kenen mieli on kiero - minun vaiko lauluntekijän?

Kuva lainattu Googlesta

Erilainen nainen?

En olisi halunnut lähestyä tätä naistenpäivä -aihetta, mutta koko päivän, joka puolella sitä on toitotettu, niin voiko päässä tähän aikaan illasta enää muuta liikkua. Itse pidän naistenpäivää vain yhtenä olemattomana "juhlapäivänä" muiden samanlaisten joukossa. Tekemällä tehtynä. Anteeksi vaan te muut sukupuoleni edustajat, jotka pidätte sitä jotenkin merkityksellisenä.

Mutta aiheeseen: Tämä naistenpäivähömpötys sai minut siis ajattelemaan, kuinka paljon poikkean "perinteisestä" naisesta, mikäli yleistyksiin on uskominen.

1. Suklaa - jokaisen naisen paras ystävä (timanttien jälkeen, vai miten se meni?) missä muodossa tahansa

Ei minunkaan suuni sentään tuohesta ole, eli kyllähän minä suklaasta pidän. Mutta vain suklaana. Ja tietystä suklaasta. Tästä olen surullisen kuuluisa myös ystävä/tuttavapiirissäni. Eli karkeasti arvioituna, pidän kahdesta tietystä suklaasta. Ja siinä se. Kaikki muut ovat joko pahoja, tai sellaisia, joita tulee syötyä vain äääärimmäisessä sokerintarpeessa. En myöskään pidä suklaajäätelöstä, suklaakakusta tms. Niillä ei ole mitään tekemistä suklaan tai ainakaan hyvän sellaisen kanssa. Tämä siis vastakohtana siihen yleistykseen, että naiset pitävät kaikesta suklaasta ja kaikesta, jonka nimessä mainitaankin suklaa.

2. Vaatteet - No, nainen + vaatteet, tarviiko enempää sanoa?

Naisten vaatekaappien kerrotaan olevaan pullollaan erilaisia vaatteita, eri vuodenajoille, tapahtumille, mielialoille jne. Aijaa, ei mun. Yleensä minun vaatekaapistani löytyy kerrallaan tasan yhdet käytettävissä olevat housut sekä toiset, jotka vedetään jalkaan silloin, kun on pakko pestä ne julkisia esiintymisiä kestävät. Muutama T-paita, joku neuletakki ja lukematon määrä parittomia sukkia. Ai juu ja pari bilepaitaa, joista ainakin toinen on parhaat päivänsä nähnyt. Ok, ja yksi pakollinen hame - myönnetään. Ja yhdet kunnolliset rintaliivit ja parit sellaiset, joista pursuaa tavaraa sieltä, mistä ei pitäisi.

Meillä mies käskee minut vaateostoksille. Mielestäni se kertoo jo aika paljon. Ja eräs ystäväni antoi muutama vuosi sitten hyvän neuvon: "osta kerran kuussa joku vaate, niin pysyy vaatearsenaali kunnossa tai edes perustasolla". Taisin oikein kahtena peräkkäisenä kuuna ostaa jonkun. (Kuuna? -kirjoitetaanko se todella noin?)

Kuten aiemmasta voi päätellä, minun vaatteni eivät löydä tietään esimerkiksi UFFelle tai kirpputorille - tarvitsen niitä itse hamaan loppuun asti.

3. Kengät +  laukut - kaikkien naisten fetissit - tai ainakin toinen näistä

Kenkäni ja laukkuni noudattavat samaa linjaa vaatteiden kanssa. Vain pakolliset hankitaan ja käytetään armotta loppuun asti. Paitsi laukkuja en edes käytä, kun on niiiin paljon kätevämpää tunkea rahapussi, avaimet ja puhelin takin taskuihin. Varsinkin kesällä, kun ei ole taskuja. Ja oikeasti, olen joskus tuskastunut kantamaan tavaroita kädessä, mutta sen sijaan, että mieleeni olisi tullut ottaa mukaan laukku, kaivoin laatikosta jonkun pienen muovipussin. Tyylikkään sellaisen tietysti. Huoh!

4. Kosmetiikka - purkkia ja purnukkaa joka vaivaan ja vaivattomuuteen

Jos minulla jotain purnukoita onkin tai on ollut, olen ne saanut tai voittanut arvonnassa. Kaapin perällä ovat käyttämättömänä. Tokihan nyt löytyy perusmeikit - ripsiväri, luomiväri, kulmakynä, peitevoide, huulikiilto ja rajauskynä. Mutta näitä "kaikkia" käytän vasta sitten, kun olen lähdössä juhliin. Ja minulle riittää yksi shampoo, hoitoaine ja suihkusaippua. Hajuvesiä en käytä, enkä juuri koskaan hiustenmuotoilutuotteitakaan.

5. Shoppailu - kaikki naiset rakastavat sitä ongelmaksi asti

Kaikki nämä aiemmin mainitut "ongelmani" taitavat juontaa juurensa juurikin tästä asiasta, että en pidä shoppailusta. Ei vaan pysty. Rahanmeno ahdistaa ja kauppoja kierrellessä tulee lähinnä tuskanhiki. Jos nyt joskus meinaan jotain ostaa, kannan sitä mukanani kaupassa aikani, kunnes alan miettiä, että mihin sitä todella tarvitsen. En mihinkään. Piste.

Monta muutakin asiaa varmasti löytyisi vielä, mutta armahdan sinua, joka olet tähän asti jaksanut lukea. Sinä, joka et minua tunne, ajattelet varmaan, että jösses, mikä peikkotyttö täältä löytyykään, mutta väittäisin, että kaikesta huolimatta, olen ihan naisellinen nainen ja kohtalaisen huoliteltukin julkisilla paikoilla. Ja sinä, joka minut tunnet, pliiis vahvista uskomukseni ;).

Iltapuhteet (ei herkille)

Kello alkaa näyttää iltapuuroaikaa, joten jälkikasvun kanssa siirrytään keittiön suuntaan. Samalla alkaa kuulua jokin rytmikäs ääni - no vaaleanpunainen kissahan se siellä vaalealla rahilla suunnittelee oksentavansa. Suhautan paikalle ja yritän tönäistä Hänen Korkeutensa lattialle pelastaakseni rahin, jolloin kissa pelästyneenä singahtaa karkuun ja juoksuaskelten lomassa oksentaa kaksi kertaa pituisensa karvapallo-sappinestecocktailin, mihinkäs muualle, kuin vaalealle matolle. Jälkikasvu tulee avuliaasti osoittelemaan oksennusta ja murisemaan, samalla kun yritän siivota ja jynssätä mattoa edes vähän puhtaammaksi.

Vihdoin pääsemme takaisin keittiöön ja erinäisten vaiheiden jälkeen puuro on pöydässä. Jälkikasvu ei ole mitenkään kovin innokas syömään puuroa tänään, koska maito maistuu paremmalle. Välillä saan kuitenkin sen verran vedettyä taikamukia kauemmas suusta, että puuroakin suuhun livahtaa.

Kun noin neljännes puurosta on jäljellä, sovitaan, että tämä saa riittää. Enää viimeinen lusikallinen ja sitten hammaspesulle. Noin, sinne menee  ..ja sieltä tulee. Joku kutittaa kurkkua ja saa aikaiseksi yskän, joka saa juuri niellyn puuron tulemaan takaisin kovalla vauhdilla. Tästä seuraa erinäisiä yskä/kyökkärefleksejä. Kädet vaan reippaasti alle, ja tavaraa takaisin lautaselle ammentamaan.. ja pöydälle. Ja lattialle. Ja ruokalapun lokeroon. Ja yöpaidalle. Ja syöttötuolille.

Ohjelmassa seuraa huutavan lapsen nostaminen tuolista ja kuoriminen yöpaidasta. Naaman, käsien ja jalkojen pesu lavuaarissa. Rauhoittaminen. Lapselle vesimuki käteen ja keittiön kimppuun. Yöpaita lattialta lavuaariin virutukseen ja edelleen pesuun. Sama toistetaan ruokalapun kohdalla. Kuin myös syöttötuolin pehmusteen. Syöttötuoli pesuhuoneseen ja suihkutus, samalla kun estetään lasta menemästä myös suihkuun. Lapsi mukaan, ettei liukastu märällä lattialla ja takaisin keittiöön. Irtonaisen materiaalin kimppuun. Sitä siivotessa voi vain ihmetellä, miten kahdesta desistä puuroa ja desistä maitoa saadaan aikaiseksi kaksi litraa oksennusta. Ensin isommat paperilla ja rätillä ja lopuksi lattian luuttuaminen kunnon aineilla, jotta ilmassa leijuva haju hälvenisi. Samalla huomaan astuneeni johonkin useista vaihtoehtoisista lätäköistä, joten seuraa lattian pesua myös välillä keittiö-kylpyhuone. Lapsi nappisilmäisenä seurailee vesimuki kädessä ja avuliaasti osoittaa taas siivoamattomat paikat. Lapsi ehtii myös käydä tarkastelemassa roskapussin sisältöä - roskat takaisin pussiin ja käsipesulle. Keittiö kunnossa ja toteamus, että haju mitä luultavimmin on tarttunut nenäkarvoihini, koska se ei häviä.

Lapselle puhdas yöpaita päälle ja vähän banaania paikkaamaan menetetyt tankkaukset. Hammaspesu ja nukkumaan. Ja näin äiti pääsee nauttimaan rauhallisesta illasta, omasta ajasta, vieno oksennuksen tuoksu nenässään.

Synkkyyttä

Siivosin kaappeja ja löysin jotain kolmentoista vuoden takaa. Vain yhdelle ihmiselle olen joskus nämä tekstit näyttänyt, mutta jostain syystä olen ne kaikki nämä vuodet säilyttänyt. Mulla ei ole ollut mitään kauheeta teiniahdistusta, mutta näitä kun lukee tulee kyllä paha olo. On ollut joskus vissiin huono päivä :).
Tässä yksi

Istun ikkunassa katsellen, kuinka kaunis punainen lehti tippuu karulle maalle. Sataa. Kuuntelen, kuinka tuuli kertoo minulle tuhat onnellista tarinaa, jotka kaikki tunnen jo entuudestaan.

Hymyilen, mutta sisälläni on polttavaa jäätä. Olen näkymätön onnellisille lopuille, joita maailma on täynnä. Ne eivät löydä minua. Elämäni on tässä - lepattava sininen liekki tuulessa, juuri sammumaisillaan. Odottaen, että sade tulee ja tukahduttaa. Enää ei ole aikaa.

Kauan sitten liekki etsi suojaa tuulelta, joka hetki hetkeltä pienentää elämänkipinää. Nyt on jo myöhäistä. Edes suurin kaikista ei pysty liekkiä elvyttämään. Näin on oleva - onnelliset tarinat tuulessa kulkevat ohi kiitäen ja lopulta pieni liekki sammuu kokonaan.

Sammuttuaan se ei enää koskaan pala. Kun joku sen löytää, hän huomaa saapuvansa pienen sinisen hetken liian myöhään ja toivoo, että olisi tavannut kohtalonsa aiemmin.

Ja silloin se kaunis punainen lehti itkee kauniin punaisen kyyneleen, joka sekoittuu sateeseen.

Appelsiinin poikanen

Tiedätkö kun appelsiineissa voi olla sellainen pienempi appelsiini sisällä? Yleensä niissä navallisissa appelsiineissa. Onkohan nekin evoluution tuotos, koska en muista kyllä pienenä nähneeni napa-appelsiineja. Seuraavalla sukupolvella on varmaan korvat. Mutta se nyt on taas toinen asia. Palatakseni siihen pikkuappelsiiniin; aina kun sellainen löytyy appelsiinin sisältä, mulle tulee ällötys olo. Mun mielestä se on vaan jotenkin iljettävä enkä haluaisi koskea siihen - saati sitten syödä.

Tämä näinkin tärkeä asia tuli siis mieleeni eilen, kun leikkasin paprikaa ja siellä sisällä oli sellainen pikkupaprika. Sekin oli iljettävä. Juu juu, samaa tavaraahan se on, tiedetään, mutta jotenkin se tuntuu olevan väärässä paikassa. Ja nekin on mun mielestä lisääntyneet. Siis ne pikkupaprikat. Yäk!

Ihan lapsen takia minä vaan..

Välillä tulee mietittyä, että miltä omat touhut näyttää ulkopuolisen silmin. Esimerkiksi kun ajetaan kaupasta kotiin ja pikatiellä edessä olevan auton apukuski kääntyy takaikkunaan päin, irvistelee, heiluu ja taputtaa käsiä ja mahdollisesti leikkii vielä karvahanskalla käsinukkea. Todennäköisesti katsotaan seuraava mahdollinen ohituspaikka ja ajetaan lujaa ohi. Noh, minähän se siellä vain yritän pitää lasta hereillä kotiin asti, ettei päiväunet mene plörinäksi.

Tai kun ollaan isovanhempien luona ja laitetaan zumba-dvd pyörimään jälkikasvua varten, koska hän kovasti pitää rytmikkäästä musiikista. Tämä yleensä kuitenkin päätyy siihen, että äiti ja isovanhemmat zumbaavat hiki päässä ja jälkikasvu katselee kirjaa yksin jossain huoneen nurkassa mutustellen lattialta löytynyttä havunneulasta.

Tai miltä näyttää jos joku sattuisi vilkaisemaan ikkunasta kun jälkikasvu roikkuu keskellä olohuonetta hyppykiikussa sen näköisenä että just joo, ja äiti hyppii hulluna vieressä, kunnes pienet kädet ojentuvat tarkoittaen "ota minut nyt pois tästä pussista, hullu nainen".

Ja aika monta kertaa olen myös huomannut yksin haltioituneena katselevani Fröpelin palikoita, Nalle Puhia tai jotain muuta vastaavaa kun jälkikasvu on jo aikoja sitten lähtenyt tyhjentämään keittiön kaappeja.

Päiväunet on ne parhaat. "Nyt otetaan nalle kainaloon ja mennään huilimaan, koska on päiväuniaika" - äidillä.

Muistihäiriöitä

Noni, meinasi eilisen vuodenaikapohdinnan pohja pudota, kun unen rajamailla tajusin, että puhutaanhan sitä nyt hyvänen aika kevättalvesta. Mutta niitä muita yhdistelmiä ei niinkään kai käytetä, että joku omaperäisyys säilyi munkin ajatelmassani. Ja olinkin sitäpaitsi enemmän sen kevättulee-vuodenajan kannalla ;).

Toinen asia, jolta myös meinasi pudota pohja, oli se suunnaton ylpeys, jota tunsin tuon blogin otsikon takana olevasta kuvasta. En ole mikään kuvaaja, mutta tuo kuva on kyllä hieno ja olen sen itse ottanut. Tätä jollekin selittäessäni tajusin, että muokatessani kuvaa sivulle sopivaksi, mitäs muuta siitä poistinkaan kuin itseni.. Eli en se ollutkaan minä, joka sen nappasi. Hitto!

Ja koska paino on sanalla meinasi, pakko nyt laittaa tähän pari sellaista kuvaa, jotka olen omin pikku kätösin ottanut. Ja nekin on hienoja mun mielestä!

Kevättulee

Tänään oli ensimmäinen selvästi keväinen päivä. Aurinko paistoi ja lumi suli ja mieli oli pirteämpi kuin aikoihin. Tykkään jokaisesta vuodenajasta, mutta eniten tykkään niistä ajoista siellä välissä. Eli kun talven jälkeen alkaa tulla kevät ja kesän jälkeen syksy, kun ei ole ihan täysin kumpikaan. Ne ensimmäiset hienovaraiset viittaukset seuraavaan vuodenaikaan on parhaita. Voisiko siis ajatella, että vuodenaikoja onkin kahdeksan? Englanninkielisten ilmansuuntien inspiroimana siis kesä, kesäsyksy, syksy, syksytalvi ja, noh viesti meni varmaan perille.. Vai olisiko ne välivuodenajat sittenkin kevättulee, kesätulee jne. (eli otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä, vaikka se ensisilmäyksellä siltä vaikuttaakin, mutta ei puhuta niistä muista virheistä, joita teksteistäni varmaan löytyy). Juu-u, nämä on tärkeitä asioita ja jos jollakin kommenttisormia kutkuttaa, niin siitä vaan niitä käyttämään - vaikka sitten sitä keskimmäistä.. ;)

Yöhäirikkö

Meillä on kissa, joka puhuu valasta. Öisin. Kovaan ääneen. Ja sen jälkeen kakkii pesuhuoneen lattialle. Välillä tekisi mieli puristaa, mutta sitten se nappisilmäisenä, pörröisenä tulee viereen kehräämään, niin eihän sille voi olla vihainen. Se on vielä vaaleanpunainenkin. Kyllä ne vaan osaa..

P.S. Jos haluat tietää, miten puhutaan valasta - katso animaatioelokuva Nemoa etsimässä