Pehmyt sydän

Käytiin tänään perheen kanssa hampurilaisella ja myymässä oli joku harjoittelijatyttönen. Raukka parka oli aivan sekaisin tilausten kanssa jo siinä kohtaa kun minä odottelin vuoroa ja oli unohtanut laittaa ylös, mihin numeroon mikäkin annos oli menossa ja syötiinkö paikan päällä vai otettiinko mukaan. Vielä edessä olevankin asiakkaan kortin kanssa oli jotain sähläystä ja häntä neuvovan kokeneemman myyjän äänensävy alkoi jo hieman kiristyä kun hän ohjeisti harjoittelijaa. Pystyin samaistumaan tuon tytön ahdinkoon ja niinpä hymyilin hänelle rohkaisevasti astellessani tiskille. Minun kohdallani kaikki sujuikin hienosti, ja asiaan kuuluvat tarkennukset muistettiin kysyä.

Tavoistamme poiketen päätimme tällä kertaa ottaa jälkiruoaksi pehmikset. Olin haaveillut kyseisen paikan hasselpähkinäkastikkeesta jo useamman tovin ja nyt päätin tarttua tilaisuuteen. Astelin uudelleen tiskille ja tein tilaukseni samalle harjoittelijalle. Ensin hän meinasi napata vohvelikipat käsin, mutta viime hetkellä muisti ottaa käteensä paperin, jonka kanssa sitten otti vohvelit laatikosta. Rivakasti hän lähti vähän matkan päähän sijaitsevalle pehmiskoneelle. Mietinkin siinä jo, että miten hän aikoo yhden paperin kanssa selvitä. No eihän hän selvinnytkään. Toisen vohvelin täytettyään hän asetti sen paljain kätösin jonkin hyllyn reunalle odottamaan. Takaisin tullessaan toisessa kädessä tytöllä oli vohveli oikeaoppisesti paperin kanssa ja toisessa kädessä paljaaltaan. Sitten tuli paras osuus. Hän tömäytti molemmat vohvelikupit suoraan palvelutiskille ilman mitään alusia ja alkoi etsiä oikeaa kastiketta. Kun hän sitten vaivoin oli saanut rutistettua tyhjenemässä olevasta purkista teelusikalliset kastiketta molempien lörpsähtäneiden pehmisten päälle, hän kysyi, että haluanko tarjottimen. Ystävällisesti vastasin haluavani ja hän nosti pehmikset tarjottimelle, edelleen omin kätösin. Lähdin kiikuttamaan jälkiruokia pöytäämme kohti ja siinä vaiheessa pokka petti, kun mies katsoi kysyvästi ensin vieressä olevaan mainoskuvaa herkullisen näköisestä THE pehmiksestä ja sitten tarjottimella olevia nuupahtaneita versioita, joissa kastiketilkka oli hautautunut jonnekin kerrosten väliin. Kerroin naurun lomassa hygieenisestä operaatiosta, joka johti näiden herkkujen valmistumiseen. En vain tohtinut huomauttaa myyjäharjoittelijalle epäkohdista, koska pystyin tuntemaan tytön epävarmuuden nahoissani. Ja jäisi ne vohvelit syömättä varmaan muutenkin.

Kuvan pehmis ei (todellakaan) liity tapaukseen.

Kaukokaipuu

Kesä ei nyt selvästikään tule tarpeeksi nopeasti. Kesätulee -aika meni jo ja kaikki mahdollisuudet kesälle on annettu, mutta ainakin tänään ulkona näytti erehdyttävästi syksylle. No joo, pari päivää on vielä TOUKOkuu. Kesän kaipuusta kertoo kuitenkin se, että meidän perheessä on alkanut matkakuume koputella olkapäälle. Ennen olin sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä lähteä kesällä Suomesta jonnekin etelään. En ole enää. Vaikka täällä kotimaassa olisikin lämmin ja hieno kesä, kyllä siellä matkalla on aina erilainen lomatunnelma. Ja se matkustuksen mahdollistava lomakin kun yleensä pidetään kesällä. Vaikkakin viimekesäinen reissu meni jännittäessä, miten vauvan kanssa matkustaminen sujuu, miten vauva nukkuu hotellissa (mitä väliä kun se ei kotonakaan nukkunut), miten vauva suojataan auringolta ja kaikelta muultakin epäilyttävältä, toisen vanhemman sairastaessa puoli lomaa ja toisen energian vaan ollessa loppuun kulutettu. Mutta loma mikä loma, pääsi ainakin irtautumaan arjesta. Saas nähdä unohdetaanko (taas) kaikki muu rahavaroja vaativat osa-alueet (kuten ruoka, sähkö, polttoaine, vakuutukset, lainanmaksut), pannaan elämä ranttaliksi ja varataan matka aurinkoon. Tai ehkä vaan puhalletaan toimintakuntoon viime kesänä ostettu järjetöntömän hieno lasten uima-allas ja etsitään mahdollisesti joku aurinkoinen kohta takapihalta.
Kumpaa sinä suosittelet?

Kaukana..

.. vai lähellä?

WALL·E

Meille tuli vierailija toisesta ulottuvuudesta. Ystävämme, robotti-imuri WALL·E. Innostuneena otimme hänet vastaan. Löysimme hänelle ja hänen laturilleen oman kivan pienen sopin (heh) ja toivotimme tervetulleeksi taloon. Annoimme hänelle aikaa levätä hetken, pitkän matkan planeetta Hobby Hallista tulleena. Sitten pyysimme häntä näyttämään osaamisensa. Alku sujui hienosti. Hän tutkiskeli paikkoja ja lähti raivaamaan pölykerroksen peittämää tietä olohuoneesta kohti eteistä. Ylpeänä koko perhe seurasimme ystävämme matkaa läpi harmaiden kerrosten ja kissanhiekkakasojen. Välillä näytti, että edessä oleva matto koituu kohtaloksi, mutta urhoollisesti hän jatkoi matkaa. Matka takaisin eteisestä ei sujunutkaan enää niin loistavasti. Jostain syystä hän vähän väliä harhautui polulta ja töksäytti päin seinää. Lopulta hän pääsi kuin pääsikin takaisin olohuoneen puolelle. Mutta sitten taisi anturit olla jo niin pölyn peitossa, että suuntavaisto petti lopullisesti. Reiteissä ja suunnanvaihdoissa ei ollut mitään logiikkaa ja ympäri pyörittyään, hän törmäsi lopulta aina samaan pianojakkaraan. Niin monta kertaa, että jälkikasvukin osasi jo sanoa "pöks". Päätimme päästää hänet lepäämään ja antaa seuraavana päivänä uuden mahdollisuuden.

Seuraavana päivänä (kuulemma) WALL·E pistikin parastaan ja kahteen eri otteeseen järjestelmällisesti kulki läpi talon palaten kotipesäänsä latautumaan. Suunnittelimme hänelle mielessämme jo paikkaa joulupöydässä. Innostus oli kuitenkin ennenaikaista ja seuraavat esitykset eivät menneet aivan yhtä hyvin. Milloin hän jäi jumiin TV-tason alle, milloin maton reunaan. Välillä hän ei löytänyt takaisin laturilleen, vaan harhaili nälkäisenä kissanruokakippojen luona. Yritimme parhaamme mukaan auttaa WALL·Ea, siirtämällä pölykasoja hänen reitilleen ja viemällä imuroimattomiin paikkoihin, mutta kun kerran kotiin tulessamme löysimme hänet kiertyneenä olohuoneen verhoon, surkeasti piipittäen tiesimme, että vierailun piti päättyä. Vielä ei ollut WALL·En aika. Puimme hänet lämpimästi kotimatkaa varten ja eväät mukaan pakattuna, lähetimme hänet emoaluksen matkaan. Hei hei ystävä, ehkä vielä nähdään! Teit lähtemättömän vaikutuksen myös lapseemme, joka vielä tänäkin iltana kysyvästi toisteli "imuli, imuli?"

Mitäs luumuilet?

Meillä tanssitaan aamuisin

Nyt alkaa näyttää paremmalta. Blogi siis. Minun mielestäni. Nuo edelliset tekstit nyt on vähän väärässä järjestyksessä - tiedoksi sinulle, joka liityit seuraamme mainoskatkon aikana - mutta eiköhän tämä tästä. Olisi kiva saada kommenttia uudesta ulkoasusta, joten näppäimet sauhuamaan!

Yllättävästi aika kuluu huomaamatta kun hääräilee tietokoneella ja vaihtelee värejä ja fontteja ja taustakuvia. Jäi unet melko lyhyiksi kun tirppa jo ennen seitsemää päätti, että  tämä yö oli tässä. Viimeistään siinä vaiheessa kuitenkin alkoi hymy taas löytyä, kun olohuoneeseen tullessani havaitsin, että jälkikasvu oli laittanut radion päälle ja yökkärissään villisti pyörien tanssi keskellä lattiaa musiikin tahtiin. Ei muuta kuin mukaan vaan ja univelka oli muisto vain.

Ei menny niinku Strö...

Sinä joka ihmettelet mitä blogini ulkoasulle on tapahtunut, vastaus on: En tiedä. Tai siis periaatteessa tiedän. Halusin muokata ulkoasua ja latasin netistä sellaisen hienon blogipohjan. No eihän se tietenkään toiminut. Ja kun palautin takaisin vanhan ulkoasun, sekään ei tietenkään enää toiminut vaan tekstit tuli kahteen kertaan. Sitä sitten pyörittelin ja kääntelin ja vaihtelin asetuksia, mutta en saanut toista tekstikenttää poistettua. Ennen kuin otin käyttöön monen yrityksen jälkeen sitten aivan uuden pohjan. Joka on typerä. Mutta en ehtinyt sitä enää muokkailla. Eikä tämäkään toimi niin kuin haluaisin. Hienot "ruxiboxit" ei näy, vaikka ne asetusten mukaan olisi näkyvissä. Ja ties mitä muuta. Sen siitä saa kun alkaa kurkottelemaan korkeuksiin, ni! Palaan blogin muokkaukseen kunhan kerkiän ja sillä välin rakas lukijani (moi taas, äiti) sinähän voit kirjoittaa kommenttilaatikkoon luin, hymyilin tai kommentoisin jos jaksaisin.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Kaapissa on 27 erilaista mukia. Miksi pitää aina käyttää sitä yhtä ja samaa? Ottaa astianpesukoneesta ja viruttaa, ennemmin kuin tarttua kaapissa olevaan puhtaaseen mukiin?

Miten samanlainen selänsilitys saa lapsen sekä nukahtamaan että heräämään?

Miksi yritykset mainostavat uutta tuotettaan aina mullistavana ja kaikkien aikojen parhaana, superhyvänä? Sehän tarkoittaa että se niiden edelleen kaupan hyllyltä löytyvä aikaisempi versio on ihan p*ska.

Miten jo pieni lapsi voi tietää, että vahingonilo on se paras ilo?

Miksi kissa kaivaa kuopan hiekkalaatikkoon, kun se kuitenkin vääntää pökäleen sen kuopan reunalle?

Miksi se kaikkein huonoin radiosta kuultu kappale jää aina soimaan päähän?

Miksi oma kassajono kestää aina kauimmin, vaikka olisi valinnut lyhimmän?

Keitä on ne ihmiset, jotka aina ennen Euroviisujen finaalia toitottavat Suomen kappaleen pärjäävän ja missä he ovat silloin kun niitä ääniä annetaan?

Koska kyselyikä loppuu?

Undo

Jossain kaukana, Bloggerin salaisissa työtiloissa: "Äkkiä nyt, paina sitä UNDO-nappulaa!" - ja niin ne eiliset merkityksettömät tekstit ovat taas sulostuttamassa blogiani, olkaa hyvä. Nuo tuossa yläpuolella..

Delete

Okei, tiesin etten näillä kirjoitelmillani nyt varmaan mitään Pulitzer-palkintoa tule saamaan, mutta ei niitä nyt sentään olisi poistamaan tarvinnut alkaa.. Varmaan aika lailla ainutkertaisia tapahtumia oli se, että satuin jopa julkaisemaan kaksi tekstiä saman päivämäärän alle. Se varmaan oli sitten sivujen ylläpitäjälle liikaa. "Eiiii, ei tuota tyhmyyttä montaa kertaa saman päivänä!" No eiliset tarinat on menetetty ja toinen niistä oli turha enivei. Jaa, no taisi se toinenkin olla. Eli oikeastaan mitään vahinkoa ei tapahtunut. Saatan joskus kirjoitella ihmettelyn aiheista uudelleen, mutta nyt ei jaksa samaa tarinaa naputella. Sen sijaan taidan tänään keskittyä blogin ulkoasun päivittämiseen, kun lukijaraadilta tuli noottia nykyisen tekstin luettavuudesta. Katsotaan kaatuuko blogger tällä kertaa.

Se mikä ei tapa, se vahvistaa

Sanotaan, että liika puhtaus on pahasta. Allergiat vain koko ajan lisääntyvät, kun kaikki kotona on antibakteerista ja pölypunkkiraukatkin on tapettu sukupuuttoon. Vaan meilläpä on otettu neuvosta vaari ja noudatetaan erittäinkin epätieteellisesti hyväksi todettua hallittua kaaosta ja sekasortoa.

Jälkikasvu on jo vauvasta asti tottunut nauttimaan kaikki ateriansa kissankarvoilla höystettynä, näin vältämme luultavimmin kaikkiin kissaeläimiin kohdistuvat allergiat tulevaisuudessa. Mummulassa samaa systeemiä noudatetaan koirankarvoja avuksi käyttäen.

Kissankarvat myös lämmittävät  mukavasti vuoteessa, kun ne kerääntyvät kuin pieneksi pesäksi ympärillesi, ja kutittelevat hieman nenääsi, opettaen ettei sitä ihan pienistä kannata aivastella. Samaa mieltä ei ehkä ollut se pölynimurikauppias, joka kävi esittelemässä tehokasta (lue:sikakallista) imuriaan ja kahden sekunnin näytösimuroinnin jälkeen kaatoi pussillisen pölyä ja karvoja paperin päälle näytille. Taisi kaataa jostain eri pussista, pyh.

Joku viisas on joskus sanonut, että lapsen kannattaisi kerran päivässä antaa nuolla kengänpohjat, jotta vastustuskyky kasvaa. Kuultuaan tämän lausahduksen eräänä päivänä naapurimme suusta, lapsi otti sen ehkä liiankin kirjaimellisesti ja jo heti seuraavana päivänä tavattiin nuolemasta kenkänsä pohjaa. No, vältettiinpä siitäkin hyvästä luultavasti muutama virustauti.

Lattioilla pitää aina sen verran olla likaa ja pölyä, että valkoiset sukat muistuttavat enää hämärästi alkuperäisestä väristään puolen tunnin tallustelun jälkeen. Tämä asia on erittäin hyvin hoidettu mummulassa (sori äiti). Meidän talossa kulkiessa sukista roikkuu aina vähintään viiden sentin mittainen karva-pölykyhäelmä, jonka voi tarvittaessa napata suuhunsa, jos tuntee bakteerien uhkaavasti lähestyvän.

Jotta terveys pysyisi visusti tallessa, ruoanlaitossa noudatetaan myös tiettyä kaavaa. Kaikki ruoanlaittovälineet tulee ensin kieritellä lattialla, mieluiten mahdollisimman monessa eri huoneessa, niin että vastustuskyky varmasti paranee päivä päivältä. Tänään toin myös aivan uuden ulottuvuuden ruoanlaittoon, kun ulkoilun lomassa kävin nopeasti laittamassa spagetit kiehumaan ja huomasin sitten, etten kivien/sorankeräilyleikkien jälkeen ollut huomannut pestä käsiäni ennen kuin tartuin pastaan ja aloin sitä väkivalloin tunkea kiehuvaan veteen.

Kaikesta päätellen, kyllä meillä siis ainakin terveitä ollaan - fyysisesti.

Anonyymit roskaohjelmien katselijat

Minä olen sellainen kuin minä olen. Se on kaunis ajatus, mutta valitettavasti varmaankin melko monen kohdalla valetta. Voiko ihminen todellakin olla joka tilanteessa juuri sellainen kuin on. En minä ainakaan. Ihmisellä voi tietysti olla erilaisia minuuksia eri seuroissa tarjoiltavaksi ja ne kaikki silti ovat osa sitä samaa ihmistä. Mutta joitain asioita täytyy vain tietyssä seurassa piilottaa tai kaunistella.

Otetaanpa esimerkki: Kyläillään hyvän ystävän luona ja televisiosta tärähtää ilmoille mainos Martina ja Esko - Isku Kolumbiaan -sarjasta. Ystävä suureen ääneen päivittelee, että voi äly mitä ohjelmaa televisiosta nykyään tulee ja kuka tuokin naikkonen luulee olevansa, turha julkkis mikä turha julkkis. Eihän siinä voi muuta kuin nyökytellä ja pyöräytellä silmiään päivittelyjen lomassa kun samalla oman pään sisällä raksuttaa, että voi ei, en muistanut laittaa sitä tallennukseen.. kehtaisinkohan lähteä heti kahvin jälkeen, että ehdin asettua mukavasti sohvalle karkkipussin kanssa.

Minä voin ainakin nyt näin julkisesti sanoa, että mitä tyhmempi ohjelma, sitä enemmän se minua viehättää. Juu, jos vain osun tv:n ääreen, katson Matkaoppaat, Paratiisin, Martinan ja Eskon uudet taistelut, Miljonääriäidit ja eilen huomasin jopa tuijottavani Tiina Jylhän kauneusklinikkaa hypnoosin vallassa. Siellä oli Botox-bileet. Huh. Ja hei, en todellakaan ole ainoa, joka niitä katsoo, vaikkei kukaan sitä roskaa katsokaan. Selviytyjät ja Amazing Race on tullut jo myönnettyä aikoja sitten ja siitä onkin kuraa tullut niskaan. Kaikella rakkaudella tietysti. Mutta ne on ihan lällykamaa. TOSIkatselija uppoutuu lumoutuneena Jordan - Povipommin päiväkirjaan tai, tai... 

"Hei! Olen W ja olen roskaohjelmien katselija."

Mutta Ruotsin miljonääriäidit on jopa minulle liian hardcore. Ne on niin rumiakin. Ja tyhmiä. Ja ruotsalaisia. Ei millään pahalla (eipä).

Toisen arki on toisen juhla

Meillä juhlittiin vappua kerrankin oikein kunnolla. Aamun pakollisten kauppakuvioiden (ei sitten käyty aiemmin viikolla, ei) jälkeen aloitettiin juhlallisuudet nukkumalla koko perhe puolentoistatunnin päiväunet samassa sängyssä. Sieltä kun heräiltiin ja lapsi saatiin ravittua ja kärrättyä yökylään mummulaan, kunnon irrottelu saattoi alkaa. Ensin tehtiin esivalmisteluita grillattavia purilaisia varten, ilman että joku koko ajan roikkui puntissa, halusi syliin, kävi napostelemassa tomaattia, kurkkua, leipää, hakkasi kauhalla muovikippoja, tavoitteli pöydän reunalle vaarallisesti jätettyä puukkoa tai ähelsi vieressä kakkaa vaippaan samalla kun omat kädet ovat jauhelihataikinassa ja toinen viipottaa ulkona sytyttämässä grilliä. Tämän jälkeen siirryttiin grillikatokseen paistamaan pihvejä ja kokoamaan jättisuperherkkuhampurilaisia. 

Ulkona myös syötiin ja asiaan kuuluvat ilmapallot ja serpentiinit oli rahdattu paikalle. Syöminen oli juhlaa, koska sai ihan omille rinnuksille vaan tiputella kastiketta eikä tarvinnut samaan aikaan syöttää lasta tai asetella haarukkaan ruokaa niin, että hän helposti saa sen itse suuhun, ei tarvinnut välillä nousta pöydästä hakemaan paperia tai komentaa istumaan syöttötuolissa nätisti. Tai maanitella syömään vielä vähän ennen kuin käydään maitomukin kimppuun. Ei tarvinnut laittaa kuin omat hiukset poninhännälle pois naamalta ja ruoan joukosta, ei kieltää tyhjentämästä liian täyteen ahdettua suuta ruokalapulle tai lähteä kesken kaiken viemään lasta potalle kun oma ruoka jäähtyy lautasella. Ehkä juuri tästä syystä sitä ruokaa ehti lappamaan suuhunsa liiankin nopeasti ja tuloksena oli ähky.

Kun oltiin jaksettu vaappua takaisin sisälle, laitettiin sauna lämpiämään ja istuttiin sohvalla katsoen televisiota ilman, että pitää nousta koko ajan katsomaan kun lapsi kiipeää tietokonehuoneessa tuolille ja keikkuu vaarallisen näköisesti reunalla, samalla painellen tietokoneen nappeja niin paljon kuin pienillä sormilla ehtii. Ei myöskään tarvinnut lähteä keittiöön katsomaan, mitä se pirpana sieltä laatikosta/kaapista nyt on hakemassa. Eikä liioin tarvinnut nousta etsimään lasta ympäri taloa, kun viidennenkään kutsuhuudon jälkeen mitään vastausta ei kuulu ja on aivan varma että nyt tapahtuu joko jotain kiellettyä tai vaarallista.

Saunominen oli yhtä juhlaa, kun ei tarvinnut huolehtia kuin omasta henkilökohtaisesta hygieniastaan. Tai siitä ettei itse kaadu liukkaalla lattialla tai upota päätään vettä täynnä olevaan ammeeseen. Ei tarvinnut varoa, että joku tippuu saunanlauteilta tai koskee kuumaa kiuasta. Välillä voi jopa käydä ulkona vilvoittelemassa ilman että tarvitsi joko mennä toisen kanssa vuorotellen tai kääriä tirppa kylpytakkiin ja raahata hänet mukanaan ulos, jonne ei tietenkään olisi voinut vielä edes mennä, kun on niin kylmä. Saunassa sai istua juuri niin kauan kuin itse halusi ja hiusten pesustakaan ei itselleen viitsinyt kiukutella. Pesuhuoneesta pääsi ennätysajassa, kunhan vain itsensä kääri kylpytakkiin ja poistui paikalta.

Loppuilta menikin leppoisasti tv:tä katsellen (selostus kappaleessa kolme), hieman juomaa nauttien (hieman - syystä, joka löytyy kappaleesta kaksi) ja Wii:tä pelaillen, ilman että piti kuunnella protestikitinää kun ei saa koskea pelikapulaan, pelikoneeseen, televisioon tai yleensäkään mihinkään kiinnostavaan. Omaa vuoroa odotellessa voi katsoa toisen suoritusta eikä viihdyttää pirpanaa erilaisilla äänillä ja ilmeillä ja heiluttelemalla viittä eri lelua ilmassa toivoen, että joku niistä kiinnostaisi enemmän kuin kodin elektroniikka. Koko iltana ei tarvinnut huolehtia kuin omasta ravitsemuksesta (joka hoidettiinkin huolella) ja tietysti kissojen, jotka kyllä muistuttivat olemassa olostaan ruoka-aikaan vaikka se muuten olisi saattanut unohtuakin. Voimaantuneina olemisen keveydestä päätettiin pistää oikein ranttaliksi ja jättää kaikki iltamenotkin väliin ja verkkareissa sohvalla lötköttämisen jälkeen, puolen yön aikaan siirryttiin nukuttautumaan. Nämä juhlat siis kruunasi yhdeksän tunnin keskeytymätön uniputki. 

Oli ihanaa saada tirppa kotiin. Muutenhan tämä elo ja oleilu karkaisi ihan käsistä.