Nainen ratissa

Taas näitä harhoja, mutta olen aina ajatellut etten ole ns. naisautoilija. Ajan ihan reipasta vauhtia ja olen joustava liikenteessä. En meikkaa autolla ajaessani ja osaan jopa peruuttaa auton parkkiin. Hyvänä päivänä osaan tehdä taskuperuutuksenkin. Tänään kuitenkin tuli oikea THE NAISAUTOILIJA -hetki.

Olin jälkikasvun kanssa lähdössä kyläilemään ja autoa startatessa huomasin tankin olevan tyhjillään. Ei muuta, kuin suunta kohti kylän ainoaa huoltoasemaa. Neljästä jakajasta kolme oli varattuna ja lähestyin tankkauspaikkaa sellaisesta suunnasta, ettei vaihtoehdoksi jäänyt muuta kuin peruuttaa auto jakajan viereen. Tämä onnistuikin hienosti ja mielessäni myhäillen arvelin hämmästyttäväni huoltoaseman ikkunassa olevia naamoja paljastuessani naispuoliseksi kuskiksi, sillä naisethan eivät ikinä koskaan peruuta, tai jos peruuttavat, ainakin se menee päin honkia ja moneen kertaan korjauslinjoja hakien.

Hyppäsin ulos autosta, tervehtien samalla ulkona tupakalla seisovaa tuttua miestä. Maksoin, tankkasin ja suljin bensatankin. Otinpa lähtiessäni vielä kuitinkin ja hyppäsin sitten kuskin paikalle aikomuksenani hurauttaa matkoihini. MUTTA. Virtalukossa ei ollut avaimia. Koitin taskut, ei mitään. Katsoin penkille, ei mitään. Kurkkasin laukkuuni ja lattialle, ei avaimia. Tässä vaiheessa päässä raksutti.. avataanko meidän autossa bensatankin korkki avaimilla - ei. Sitten oli jo pakko nousta autosta. Kurkkasin uudelleen virtalukkoon, penkille, lattialle, penkin väliin, taputtelin taskujani. Kiersin auton toiselle sivulle katsomaan, olenko laskenut avaimet katolle tai jakajan päälle tai pudottanut maahan - ei mitään. Tässä vaiheessa tuttu mies jo hieman kysyvästi katseli touhujani ja kerroin, että avaimet on hukassa. Hän totesi, että eivät ne varmaan kaukana voi ainakaan olla. No ei niin. Katsoin uudelleen kassiin, penkille, virtalukkoon, lattialle, mukitelineeseen, penkin alle, auton alle, auton ympärille, taskuihin. Mietin, olisinko saanut avaimet jotenkin sullottua bensatankin korkin ja sen suojaläpän väliin. (Voi vain ihmetellä miten ja miksi.) Aloin jo olla jokseenkin epätoivoinen. Mihin voi muka hukata avaimet matkalla kuskin penkiltä tankkaamaan ja takaisin? Mietin, että mitä teen jos avaimia ei vain löydy siitä huolimatta, että on järjen vastaista, että ne olisivat voineet mennä peruuttamattomasti hukkaan tuolla välillä. Tuttu mies näytti vähintään yhtä hämmästyneeltä kuin minä ja voin vain kuvitella uteliaat naamat huoltoaseman ikkunassa. En keksinyt enää mistä muualta olisin etsinyt, joten kysyin haluaisiko hän kurkata autoon. Ystävällisesti hän alkoi myös etsiä avaimia kysyen, että ei se kai kovin pienikään se avain voi olla? "No ei kun siinä on avaimenperä ja kotiavainkin samassa." vastasin. Kiersin pelkääjän puolelle tutkimaan tilannetta ja kolmatta kertaa penkoessani kassiani, kuulin kilahduksen. Paikansin äänen tulevan pelkääjän penkin ja keskikonsolin välistä ja sieltähän ne avaimet kiiltelivät. Varoen pudottamasta niitä pidemmälle, ongin avaimet käteeni. Kiitin miestä avusta ja hyppäsin hämmentyneenä autoon. Kyllä, olen naiskuski - ajattelin poistuessani rivakasti paikalta.