Yes, I Cannnnn

Cannellonit.. ah mikä ihana makuelämys. Tänään muistin, etten ole pitkään aikaan niitä tehnytkään ja päätin ostaa tarpeet ruokakauppaan matkatessani.  Nappasin hyllystä paketin, ja päätin tehdä siinä olevan ohjeen mukaan herkkucannelloneja. Siis jauhelihaa kehiin. Ohje vaikutti helpolta, piti vain paistaa jauhelihat ja sipulit, heittää sekaan porkkanaraastetta ja mausteet. Täyttää cannellonit ja kaataa päälle tomaattimurska, kerma ja juustoraaste. Uuniin ja sitten nassuttamaan.

Päätin tehdä alkuvalmistelut ennen jälkikasvun päiväunia, että on sitten helppo lykätä cannellonit vain uuniin kun herätään (kyllä, myös minä). Siinä jauhelihaa paistellessani ja porkkanaa raastaessani ehdin jo miettiä, miksen ole pitkään aikaan niitä tehnyt, kun se on niin helppoakin. Kunnes siirryin seuraavaan työvaiheeseen ja muistin. Täytteen valmistaminen ei suinkaan vie aikaa, vaan se helvetillinen pastaputkien täyttäminen tulikuumalla kastikkeella. Tässä kohtaa, jos ihmettelet, miksi ei voinut odottaa, että kastike jäähtyy oli syynä se, että tämän äidin päiväuniaika uhkaavasti lähestyi ja olin päättänyt saada ruoan uunivalmiiksi. Ei siis mitään järkevää selitystä.

Lapsi oli jo aika päiviä sitten syönyt lounaansa (jonka aikana kätevästi pyöräytän iltapäivän aterian) ja oli isänsä viihdytettävänä, jotta saan tuubit tungettua täyteen kastiketta. Siinä mielessäni hiljaa kiroillen yritin ängetä kastiketta pikkulusikalla putkeen yksi kerrallaan niin, että puolet kuumasta täytteestä putosi aina sormilleni ja toinen puoli pikkulusikan annoksesta lätsähti uuniastian pohjalle. Vähä kerrallaan kuitenkin pastaputki toisensa jälkeen täyttyi. Ensin täytin putkia väljästi, jotta täytettä riittäisi kaikkiin cannelloneihin. Puolessa välissä alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että täytettä jää reilusti yli, joten tungin jauhelihakastiketta vähän tuhdimmin. Lopulta kastike tietenkin alkoi loppua kesken ja jouduin hieman taiteilemaan, onnistuen jättämään vain yhden putkilon ylimääräiseksi. Taito tämäkin. Mietin uurastaessani myös sitä, miksi putkiloiden halkaisija pitää olla niin pieni, ettei edes se siroinkaan pikkulusikka mahdu reunojen sisäpuolelle. Paketissa ehdotettiin ystävällisesti myös täyttämistä veitsenkärjellä, mutta käskin tunkea veitsen sinne mihin päivä ei paista. (Kokeiltu on - täyttämistä, ei tunkemista.)

Tämän rentouttavan kokkaustuokion jälkeen olikin mukava siirtyä lapsen kanssa päiväunille ja tietää, että ruoka odottaa vain "uunitusta". Helppoa, nopeaa ja herkullista.