Ensin kun on vauva, joka ei liiku mihinkään ja siitä on tullut vauva, joka puolen tunnin aikana etenee kaksi metriä satunnaiseen suuntaan, on tosi vaikea muistaa, että kun se vauva oppii konttamaan, silloin mennään ja lujaa.
Eilen tein nukkumaanmenosiivousta [= suurimmat (ja ne, joista pimeällä päälle astuttaessa lähtee helvetinmoinen ääni,) lelut omiin kasoihinsa, verhot kiinni, iltavalot päälle ja sängyt nukkumisvalmiuteen] ja jätin minimiehen, joka vähän aikaa sitten ei liikkunut vielä juuri mihinkään, seuraamaan isosiskonsa upeita tanssimuuveja käytävälle keittiön viereen. Käväisin nopeasti makuuhuoneessa täydentämässä tuttivarastoa (niitä kun pitää yöllä heitellä sängyn alle) ja palasin takaisin huomatakseni, että molemmat olivat hävinneet. Isosiskon kuulin olevan huoneessaan, epäilemättä jatkamassa taidokasta tanssi- ja lauluesitystään peilin edessä, mutta myös minimies oli poistunut paikalta yllättävän ketterästi. Ja minnekäs muualle, kuin keittiön perimmäiseen nurkkaan, pöydän ja tuolien taakse, pienestä välistä kissanruokakippojen ääreen. Siihen nähden, että vauvoilla tuo ajattelu on vasta kehittymässä, niillä on kyllä pirun hyvä muisti. Ei tarvita navigaattoria kun joskus jossain kulman takana on näkynyt jotain mielenkiintoista. Siellä hän käsiään iloisesti heilutellen makusteli vihreää kissanraksua antaumuksella. Valikoima oli levitetty tasaisesti lattialle nähtäväksi ja taisi olla seuraavan nappulan valinta-aika. Kivasti kielestä kutitti kun äiti pyyhkäisi pyöreän herkkupalan pois suusta, oikein hihitytti. Tästäkään vahingosta ei tietenkään voinut viisastua, mutta aamulla ehdin sentään paikalle ennen kuin yhtään raksua oli suussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti