Kaupoissa olevat tuote-esittelijät jostain tuntemattomasta syystä ahdistavat minua. Onhan se tietysti mukavaa, että saa maistella uutta leipää, sipsejä, limpparia tai mitä ikinä sitten onkin tarjolla - nimenomaan jos haluaa. Joskus ajaudun liian lähelle esittelypöytää ja mikäli tarjonta näyttää siltä, että sitä voi kakomatta maistaa, saatan jopa jokusen koemaiston tehdä. En pidä siitä tunteesta joka tulee, kun mussutan uutuusjäätelöä, joka mielestäni maistuu salmiakkikossulle (tässä kohtaa ei hyvä) ja hymyilen kannustavasti tuote-esittelijälle, kun hän katseellaan yrittää saada puristettua minusta ulos kehun - ja tietenkin sen jälkeen ostamaan tuotteen. Tiedän jo valmiiksi ottaessani maistiaista vastaan, etten aio sitä ostaa ja koen typerää tarvetta teeskennellä, että on kyllä hyvä tuote ja täytyy pistää harkintaan. Ehkä sitten viikonloppuna voisi tuota ostaa.. not. Heti kun pakopaikka avautuu seuraavan maistelijan saapumisen myötä, liukenen äänettömästi paikalta ja hengähdän syvään. Oli tuote siis mikä hyvänsä tai kuinka hyvä vain, olen jo ostamattomuuspäätökseni tehnyt ennen testausta.
Yleensä yritänkin välttää tuotteiden maistamista tai edes esittelijän näköpiiriin päätymistä. Usein ne penteleet kuitenkin vaanivat nurkan takana pahaa-aavistamattomia ruokaostoksilla olijoita ja kajauttavat kutsunsa juuri kun yrittää muistella, minkä hyllyjen välistä ne kananmunat taas löytyivätkään. Jos on kaupassa jonkun muun kanssa, voi hyvin sivuuttaa maistiaiset, kun se toinen tarttuu tarjoukseen. Hankalinta on kun huomaat yhtäkkiä yksin tönöttäväsi maistiaispöydän edessä ja esittelijä iloisena huhuilee juuri Sinua maistamaan esittelemäänsä tuotetta. Haluan välttää tilanteen, mutta koska minulla on myös lähes pakonomainen tarve olla ystävällinen kaikille, olen huomannut, että kieltäytyessäni alan selittelemään miksi. Eilen kaupasta poistuessani ystävällinen mansikanmyyjä huuteli minua maistamaan makeaa mansikkaa. Vastasin hymyillen "ei kiitos" ja meinasin vielä huutaa ajotien toiselta puolelta, että olen allerginen mansikoille. No en edes ole. Ja mitä se sitä myyjää edes kiinnostaisi? Muistin samalla myös parin viikon takaisen kohtaamiseni leipää tarjoavan tuote-esittelijän kanssa, jolle ystävällisesti selitin, että "en nyt taida ottaa kun on nenä niin tukossa, etten taitaisi mitään maistaakaan ja..."Onneksi sentään jalkani ymmärsivät kuljettaa minut nurkan taa tai ainakin pois kuuloetäisyydeltä. Seuraavaksi alan varmaan selittää leikkelemaistiaisten tarjoajalle, että "niin menee maha sekaisin ja pitää pytyllä sitten istua koko ilta..."
Yksinkertainen "ei kiitos" varmaan riittäisi. Piste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti