Jälkikasvun nukkumaan menemisessä on meillä aina ollut omat haasteensa. Meidän lapsi ei ole KOSKAAN vain simahtanut väsymyksestä vaan aina nukahtamisen ja varsinkin rauhoittumisen eteen on saanut tehdä töitä. Jätettäköön nyt pois tästä pohdinta omasta vajavaisuudesta ja kyvyttömyydestä opettaa lapselle nukahtamisen taito ja keskitytään siihen uskomattomaan luovuuteen joka jo 1v 8kk ikäisellä lapsella kukoistaa. Välillä on pinna kiristymässä ja välillä taas pokassa pitelemistä kun yritän saatella pilttiä unten maille.
Jokailtaisten iltapuurojen, hammaspesujen, verhojen sulkemisten, valojen sammuttelujen ja hyvien öiden toivottelujen jälkeen voisi kuvitella, että jälkikasvulla olisi jonkinlainen käsitys siitä, mitä seuraavaksi on tapahtumassa. Varsinkin kun äiti alkaa hyvissä ajoin, ehkä jopa ärsyttävyyteen asti toistella, että kohta mennään nukkumaan. Mutta ei. Ensimmäinen vartti sängyssä pyöritään, hyöritään, höpötellään kaikki päivän (ja muidenkin päivien) asiat. Jos tämä loppuisi tähän, se olisi ihan ok, että päivän tapahtumat käsitellään ja sitten rauhallisesti vaivutaan uneen. Mutta juu siis ei. Hääräily jatkuu ja välillä pyynnöstä laitetaan silmiä kiinni ja otetaan nalle kainaloon, mutta hetken päästä taas hyörinä jatkuu. Ja ähkiminen. Juuri kun kuvittelen, että nyt lapsi alkaa rauhoittua ja haukotustakin näkyy tulevan, alkaa hääräily taas uudelleen. Sitten katsotaan äitiä silmät ymmyrkäisenä että eikös tämä ollut sitten tässä. Ei ollut ei.
Unilaulua on kokeiltu. Joskus tulee kesken laulun tyrmäävä "emmähaluu", toisinaan taas laulun jälkeen sängystä kuuluu.."sitten?". Eli se siitä rauhoittumisesta.
Silittämistä on myös testattu melko tehokkaastikin. Ajan myötä senkin vaikutus on kuitenkin hiipunut ja nykyään vain osoitellaan paikkaa.. "siluttaa tosta.. tosta.. kätestä.. jalasta". Ei siis rauhoita tämäkään.
"Nyt nukutaan, laita simmut kiinni". Hetken hiljaisuus. Aletaan heilutella jalkoja.
"Älä hääräile, on nukkuma-aika". Hetken hiljaisuus. Heitellään nallea, roikotetaan korvista ja jutellaan sille ilmeisesti kielellä "nalle".
Mulkaisu. Hetken hiljaisuus. Tehdään ääniä rämpyttämällä sormella huulia.
Äidin täyshiljaisuus 20 min. Ensin ähräämistä, sitten pikkuhiljaa hyvän asennon hakemista, haukottelua ja viimein nukahtamista. Eikös tämä ollut sitten tässä. Ei ollut ei.
Tämä on se kohta jossa luovuus otetaan käyttöön. Juuri kun henkäisen helpotuksesta ja päätän lähteä pois sängyn viereltä, ipana kääntyy ja alkaa inttää pisuhätä pisuhätä pisuhätäääääää! Päivisin olen erittäinkin vastaanottavainen tälle ilmoitukselle. Mutta koska tiedän lapseni olevan ovela, kuten myös vaipoitettu, kerron että iltapisulla on jo käyty, nyt nukutaan.
Toisinaan jälkikasvulle tulee myös pakottava tarve halata ja pussata noin 50 kertaa nukkumaan mennessä äitiään. Hellyttävää, mutta läpinäkyvää.
Hämmästyttävän usein myös tyyny on huonosti. Vaikka sen asentoa korjaisikin, se on edelleen huonosti, eikä siihen tietenkään silloin voi päätään laskea. Huoh.
Pinnojen potkiminen on myös hyvää ajanvietettä äidin kanssa makuuhuoneessa hengaillessa. Siinä saa aikaiseksi mukavan kolinan, joka osuu juuri siihen yhteen hermoon, joka äidillä on rauhoittumisrupeaman jälkeen jäljellä. Parasta antia oli vielä se, että isän nukuttaessa lasta kerrottiin, että äiti on opettanut kyseisen tavan.
Tänään käyttöön otettiin tukkoinen nenä -kortti. Hymyilin jo voitonriemuisesti kolmen vartin nukuttamisen jälkeen, kun pirpanan hengitys alkoi pikku hiljaa tasaantua ja mietin, että kohta pääsen maistamaan leipomaani tuoretta mustikkapiirakkaa. Sitten kuului tuhahdus. Toinen tuhahdus. Komediallisiin mittoihin kasvava nenän tuhisuttaminen ja kysymys "nenä tukossa.. onko?" "Nenä tukossa - tsuh tsuh (nenäsuihketta)". Sitten siellä sängyssä jo seistiin ja esitettiin kuinka se nenä nyt tuhisee ja on siis tukossa. Nenäsuihketta on laitettava. Äiti poistui tässä kohtaa huoneesta, eikä suinkaan suihketta hakemaan.
Joskus näistä jälkikasvun aivoituksista ei silti voi tulla kuin hyvä mieli. Kuten eräänä aamuyönä, kun ei uni oikein enää tahtonut maistua ja oltiin päästy äidin viereen köllöttelemään. Toistuvien unikehotusten jälkeen, lapsukainen otti äitiään molemmin käsin poskista kiinni ja muiskautti märän pusun suoraan suulle, kuin sanoen, "hei, relaa vähän".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti