Kissanminttua kaikille

Olen puoliksi tosissani todennut useampaan kertaan, miten kissan ja lapsen kasvattamisessa on samanlaisia piirteitä. Ainakin kun lapsi on vielä ihan pieni. Molemmille pitää antaa sapuskaa ruoka-aikoina ja huolehtia, että vaippa/hiekkalaatikko on puhdas. Molemmille yritetään opettaa yksinkertaisia käskyjä kuten EI. Onko niitä muitakin? Sekä lapsi että kissa kaipaavat välillä läheisyyttä ja toisinaan taas virikkeitä.

Kolme kissanpentua isoksi kasvattaneena, tilanne olikin hieman hämmentävä kun huomasin ihmislapsen yhtäkkiä kehittyneen paljon ajattelevammaksi ja toimeliaammaksi otukseksi kuin kissamme. Tämän ei kai pitäisi tulla yllätyksenä. Jo paljon ennen kuin olisin voinut odottaakaan, pirpana kuuliaisesti kärräsi roskia roskikseen pyydettäessä, ja haki pyytämiäni tavaroita toisesta huoneesta. Jotenkin oli vaikeaa käsittää se, että lapsi ymmärsi paljon enemmän, kuin mitä itse vastaavasti pystyi ilmaisemaan. Nykyään hän tosin ilmaisee asioita jo niin paljon ja kuuluvalla äänellä, että välillä vähempikin riittäisi.

Tämä jälkikasvun huiman kehityksen seuraaminen on nyt johtanut siihen, että odotan myös kissoiltamme lajilleen epäominaista kehitystä. Tänään suurin (lue: lihavin) kissamme oli tulossa ulkoiluhäkistään sisälle ja suureksi harmitukseksi joku oli laittanut ikkunan hänen kuninkaallisen nenänsä edestä kiinni. Surkeasti määkyen (Hän ei mau´u) ja suurilla silmillään tuijottaen Leevi yritti kiinnittää huomioni, istuessani tietokoneella. Harmistuneena keskeytyksestä, lukiessani epäilemättä jotain yhteiskunnallisesti tärkeää tietoa Internetin maailmasta, yritin käsimerkein näyttää kissaparalle, että tönäise se ikkuna auki niin pääset sisään. Juuri kun meinasin avata sanaisen arkkuni, ja kehottaa kissaa tarttumaan tuumasta toimeen, tajusin että ei tuo karvapemppu taidakaan olla aivan yhtä vastaanottavainen neuvoilleni kuin rakas jälkikasvuni. Oma pemppu siis ylös tuolista ja ikkunaa avaamaan.