Raksua mä metsästän

Tosiasia: kissa on yöeläin. Okei, mutta tarvitseeko sitä silti olla ärsyttävä? Onhan se selvää, että jos koko päivän valuu vetelänä ja kuorsaa sohvalla tai sängyssä ja ehkä juuri ja juuri jaksaa raahata karvaisen bebansa ruokakipalle, ehkä jopa hiekkakipallekin, niin energiaa löytyy iltasella. Mutta mikä siinä on, että ne kaikki tyhmät temput pitää tehdä juuri silloin kun ollaan nukuttamassa herkkäunista jälkikasvua?

Talo hiljentyy ja valot himmenevät, hetken on aivan hiljaista ja rauhallista. Sitten eläinvaistot heräävät. Saalistusvietti kutsuu. Lastenhuoneessa leijuu vielä illuusio nukahtamisrauhasta kun suuri vaaleanpunainen hahmo hiipii oven taakse. Jos tarkkaan kuuntelee, saattaa kuulla hikitassujen käynnin laminaatilla "swoppa swoppa swoppa swoppa". Juuri kun lapsen hengitys alkaa muuttua raskaammaksi ja luomet painua kiinni, oven takaa kajahtaa "uuaaaaaooooouu!" - joku puhuu taas valasta. Tämä on vasta alkusoittoa, ehkä jopa kutsuhuuto. Sama ääni toistuu monta kertaa. Lastenhuoneessa nukuttaja yrittää pinnistää, ettei ryntää käytävään hätyyttämään eläinsireeniä pois oven takaa ja samalla silittelee rauhoittavasti lasta, jottei tämä kiinnittäisi huomiota kohta alkavaan showhun.

Samassa tanner (sohva) tärisee ja ratisee repivien kynsien alla kun nuorin, oranssi kissapeto on päättänyt hätyyttää vanhinta, harmaata karvakorvaa. Töminä päättyy siihen, että harmuliini paljastaa kulmahampaansa ja esittelee loistavasti opittua käärmeimitaatiota "ssssssshshhshshhsss". Valaan kutsuhuudot päättyvät yllättäen ja seuraa lisää jytinää, töminää ja repeytyvän kangassäikeen ääntä kun vaaleanpunainen vaara osallistuu myös takaa-ajoon. Vihdoin olohuone hiljenee ja lastenhuoneessa päästään taas nukahtamisen makuun.

Olohuoneessa tapahtunut suuri voimien ponnistus on kuluttanut energiavaroja siinä määrin, että kolmikon on löydettävä murkinaa. Matkalla läpi olohuoneen ja keittiön vaaleanpunainen sankari päättää vielä varmuuden vuoksi kutsua valaita - eihän sitä koskaan tiedä.  Oletko koskaan kuullut, miltä kuulostaa kissaraksujen pureskelu hiljaisessa talossa? Melko kovalta. Nämä kaikki suuret egot eivät tietenkään mahdu samaan aikaan ruokailupaikalle, vaan siellä käydään raksuttelemassa vuoronperään. Vahdinvaihdon aikaista hiljaisuutta kestää juuri sen verran, että nukkumatti kurkkaa kaapin takaa, mutta vetäytyy äkkiä takaisin kun raksahtelu alkaa.

Vihdoin on kaikilla kolmella masu pullollaan ja vanhin ja viisain turriainen siirtyy lastenhuoneen oven eteen suorittamaan huuuuuooooolellista iltapesua. Se nyt ei lapsen nukahtamista häiritse, mutta nukuttajan mielenterveyttä sitäkin enemmän "läiskis, maiskis, lääps, lääääääps" ja vielä kynsihuolto "nak nak nak". Jos nukahtamisrauha ei keskeydy siihen, että nukuttaja lähtee raivopäisesti jahtaamaan lässyttäjää pehmolelun kanssa, ollaan jo melko lähellä yöunien saavuttamista.

Kaukaisuudesta kuuluu kuitenkin heikko "raaps raaps". Ja uudelleen "raaps raaps". Sitten alkaa raivokas hiekkakuopan kaivaminen. Nuorin karvatollo kun ei vielä(kään) ole oppinut, ettei sen hiekan alta esiin tulevaa muovia tarvitse enää kuopia pois päästäkseen pas.. öhöm kakkimaan. Raaputus hiljenee hetkeksi kun pesuhuoneessa epäilemättä keskittyneen näköisesti väännetään torttua kaivetun kuopan viereen. Sitten alkaa taas raivoisa kuoputus joka jatkuu, jatkuu, jatkuu ja kun luulee että nyt jo ainakin on valmista - jatkuu. Kun hiekka on saatu haluttuun malliin (esimerkiksi tonnikalan muotoiseksi patsaaksi), poistuessa pitää vielä raapia hiekkakipan seiniä, lattiaa kipan edessä, mattoa oven edessä, ovenkarmeja ja oviluukusta tullessa ravistaa tassuihin jääneet hiekanmurut laminaatille "kips kips kops".

Hyvänä iltana esitys päättyy tähän ja nukuttaja pääsee vihdoin hiipimään pois lastenhuoneesta, jälkikasvun uinuessa suloisena pinnasängyssään. Toisina iltoina taas sama show aloitetaan alusta tai esitetään bonusnumeroita, kuten tavaroiden lattialle tiputtelua, tassujen verryttelyä käytävän päästä päähän tai kahden hiljaisemman viiksivallun ääninäytteitä. Kissan viisaus on toisenlaista.