Salainen elämä

Mulla on toinenkin salainen harrastus kuin tämä blogin kirjoittaminen. Paitsi, että blogin salaiset päivät alkavat olla taakse jäänyttä elämää, kun huomaan silloin tällöin rohkaistuvani ja lähestyväni pahaa aavistamattomia kavereitani blogini osoitteella. Kommenttien toivossa tietenkin. Eli ei se taidakkaan olla ihan sama, kiinnostaako jotain nämä jutut vai ei..

Mutta asiaan eli siihen toiseen "salaisuuteeni": Laulan yksin kotona sydämeni pohjasta karaokea. Löysin netistä sellaisen ohjelman, jossa menee se palkkisysteemi, joka näyttää, osuuko nuotit kohdalleen ja nyt kun pitkästä aikaa muistin joku päivä tämän ohjelman, niin sinne oli ilmestynyt myös sellainen mahdollisuus, että voi toisten kanssa ottaa battleja, (siis ei sana, jota minä käytän, vaan sivulla lukee niin - ja äiti, se tarkoittaa ns. taisteluita) ja anonyymisti tottakai. Kuinka hienoa. Edellisessä asunnossa ajoitin laulusessiot aina miehen JA naapurin poissaoloihin. Nyt ei tarvitse huolehtia kuin miehestä. Mutta on minulla paikalla aina yksi vaikea yleisö - jälkikasvu. Kasvoilta näkee, että ei se aina vissiin niin hyvin mene, mitä kuvittelee ja joskus jopa laitetaan sormet korviin - silloin lopetan suosiolla siltä erää.

Esiintyminen on aina ollut pelottavaa, mutta toisaalta huomaan silloin tällöin kuitenkin ajautuvani tilanteisiin, joissa pitää olla esillä. Ja lopulta se on ihan kivaakin, jos vaan jännitykseltään ehtii asiaa miettiä.

Vähän niin kuin pienenä, kun kaverin kanssa leikittiin, että ollaan diskossa ja ollaan unohdettu, että siellä on paikalla muitakin. Tanssittiin parhaat tanssikuviot evö, ja sitten havahduttiin siihen, että ihmiset hullaantuneina taputti meille kun oltiin niin hyviä.

Siitä kai elämässäkin on kyse. Haluaisi tehdä sitä mistä tykkää, vapautuneena, niin ettei huomaa, että muut seuraavat tarkasti ja kuitenkin saisi aina huiman hyvää palautetta. Tähän pitää pyrkiä.